KAIN. Ja he pelkäävät häntä!
AABEL. Tuon suuren hairahduksensa vuoksi — tiedäthän.
KAIN. Mutta, joka pelkää — hm!
AABEL. Ajattelehan vähän, veljeni! Tomun lapsetko rohkenisivat kysellä
Hänen jumalallisen kirkkautensa salaisuutta?
KAIN (painokkaasti). Ja Hänkö, joka itse on kirkkaus, tahtoisi että meidän pitää pimeydessä hapuilla?
AABEL. Tahdotko repiä Jehovan alas maahan?
KAIN. En — mutta ellei hän itse tahdo laskeutua alas, täytyy minun pyrkiä ylös, häntä lähemmäksi!
AABEL. Mutta etkö tahdo niiden rajojen yli, jotka ovat meille asetetut?
KAIN. Rajojen yli —? Rajojen takaako meidän pitää häntä hapuilla?
Täysi selvyys tahi täysi ero — jompikumpi!
AABEL. Puhut taitamattomia sanoja, Kain! Eihän laumanikaan aina ymmärrä tarkotustani ja vapautensa on, niinkuin tiedät, rajotettu. Mutta eivätkö he silti ole yhtä onnellisia ja turvatuita? Ja nyt: eikö meidän suhteemme Jehovaan ole sama?