TAAMAR. Miten kauniita, miten hauskaa — kiitos! Saanko niitä oikein paljo?
AADA. Saat, kun kypsyvät.
Mutta etkö luulisi isän ja äidin tulevan iloisiksi, jos juoksuttaisit heillekin muutamia?
TAAMAR. Se nyt on varmaa! Minä juoksen aivan paikalla.
(Lähtee kiireisesti, mutta pysähtyy metsänreunassa ja käännäksen ympäri.)
Ettekö tule pian ehtoorukoukseen?
AABEL. Tulemme, tulemme, aivan pian.
SILLA. Niin, emmekö lähdekkin?
AABEL. Aivan heti, aivan heti.
Miten onnellinen onkaan lapsuudenaika! Niin huoleton, kirkas ja valoisa.
Kunpa saisimme aina olla lapsia!