LUSIFER. Vaan siten voimat pirstotaan — ja asia?
KAIN. Niin, asia! Se on sille vahinko.
LUSIFER. Korvaamaton kerrassaan! Nuo toiset raataa, kärsii, taistelee ja kaikki alttiiks panee; nää vain päivää paistattaa, sen korjaavat, min mantu rukka itsestänsä kasvattaa ja mairein kielin maukuvat: sen Herra antoi armossaan!
KAIN. Ne kehtaavat! — Ei ei, se ei mahdollista.
LUSIFER. Ehkei — sen sitte näkee. Vaan jos sentään — ja jos eivät tyydy siihenkään, jos suorastansa vastaan iskevät?
KAIN. Vastaan —? Mitä? Ketä?
LUSIFER. Työtä — edistystä. — Tuossa vuori on, sen povi malmin mahlaa tulvillaan.
KAIN. Hyvä — sen otan oiti käytäntöön!
LUSIFER. Vaan jos se onkin toisen miehen?
KAIN. Kenen?