ABITSEBA. Oi kerro minulle … en ole minä koskaan nähnyt sinun isääsi!
(Lähtevät vesiruukut olalla majaa kohti.)
HAGAR. Katso, uljas on minun isäni! Ja tuima on hän … melkein peljättävä toisinaan…
ABITSEBA. Täytyykö sankarin olla sellainen?
HAGAR. Tietysti, hänen joka tuhansia lyö! — Mutta on hän toisenlainenkin, Abitseba. Oi, jos näkisit hänet kun hänen otsansa loistaa ja hänen silmissään päilyy ihmeellinen säteily. — Kas, laskemme ruukut tähän…
ABITSEBA. Kerro minulle vielä isästäsi!
HAGAR. En osaa minä. Mutta sinä olet hänet itse näkevä. Sillä juuri sellaisena on hän tänään tuleva…
SARA (katsoo majan ovesta). Kas! Hyvä, hyvin hyvä! — Hilkia, missä olet, Hilkia?
HILKIA (puutarhasta). Ka, täällä!
SARA. Pian! Tule pian, Hilkia, meitä auttamaan!