HAGAR. Ah!
HILKIA. No kerrohan, kerrohan ystäväisemme! Ainoastaan humua olemme kuulleet teidän uljaista teoistanne.
ELIESER. Niin, uljaita tekoja ovat Israelin miehet näinä päivinä tehneet! Ja Jefta — hän on ollut kuin pitkäisen tuli ja leimaus!
HILKIA. Kas kas!
SARA. Sen arvasimme!
ELIESER. Hirvittävä oli meidän ensimäinen ottelumme Aroerin kedolla. Kuin myrskypilvi kiisivät Ammonin ratsasjoukot rinnettä alas, kuin ruton enkelit syöksyivät he meidän keskuuteemme — — —
TYTÖT. Voi voi! — Hirmuista! — Voi kauheata!
SARA. Entä sitten…?
ELIESER. Me kauhistuimme. Mutta tyynenä seisoi Jefta. »Nyt peräytykää — kuin lyötyinä — noiden kahden kukkulan väliin!» lähtee salainen sana miehestä mieheen. Me peräydymme — riemuhuudoin ajavat meitä Ammonin miehet. Silloin tapahtuu ihme!
KUULIJAT. Mitä? - Ah!