HAGAR. Oi, älkää itkekö, älkää valittako, vaan lohduttakaa minun isääni surussansa. — Isä, katso isä —
(Menevät hiljaa puhellen sisään. Ainoastaan Elieser jää ulos,
seisoen synkkänä syrjässä. — Pitkä äänettömyys.)
(Hilkia ja Mizpan miehet tulevat majasta.)
ENSIM. MIZPAN MIES. Ei huoli hän meidän lohdutuksestamme…
HILKIA. Ei. Vaan onpa tämä myös hirmuinen kysymys…
TOINEN MIZPAN MIES. Yli ymmärryksen käypä!
HILKIA. Varsinkin kun ajattelemme hänen elämänsä juoksua. Ajatelkaa ystävät, että tämä oli ensimäinen päivä Jeftan elämässä, jolloin ilon aurinko vihdoinkin alkoi hänelle sarastaa. — Oo Jefta, Jefta!
(Kaksi vaimoa tulee kiireisesti itäistä polkua.)
ENSIM. VAIMO. Jumalan rauha, ystävät ja sukulaiset! — Sieltä tulee hirmuinen myrskypilvi meidän jälessämme!
HILKIA. Täällä on jo myrsky kaikki musertanut.