ELIESER. Mitä sanotkaan, vaimo…?
TOINEN VAIMO. Suuri jumala! Neuvothan nuorukaista syntiin!
ENSIM. VAIMO. Syntiin!
TOINEN VAIMO. Herralle annettu lupaus…?
ENSIM. VAIMO. Nuorukainen ei ole mitään luvannut, eikä neitonen myöskään!
ELIESER (riemuisesti). Ei! — Selvä on!
TOINEN VAIMO. Ei ei, Elieser! Jos rakastat Herraa Israelin jumalaa ja odotat hänen siunaustansa —
ENSIM. VAIMO. — Tyhjää! Minä rakastan Herraa isäimme jumalaa niinkuin kukaan Israelissa, mutta minä olen myöskin ollut nuori, ja minä en teeskentele! Minä sanon: ei mikään voima olisi minua silloin luovuttanut rakastetustani!
TOINEN VAIMO (tarttuu lempeästi Elieserin käsivarteen). Ei niin, jalo nuorukainen! Ei se rakkaus ole suurinta, vaan se joka hiljaa sydämessä palaa. Siksi minä rukoilen sinua: ellei asiata voi muuttaa, niin anna rakastettusi käydä sitä ylevää tietä, jonka Israelin pelastus on hänelle määrännyt.
ENSIM. VAIMO (menee). Jefta tämän ratkaisee — ja ellei — niin — sinä tiedät, Elieser!