SARA. Tätä älä häneltä suinkaan kiellä, Jefta!
JEFTA (liikutuksen valtaamana). Mikä olen minä lupaajaksi … minä joka tuskin enää rohkenen sinun käteesi tarttua! — Mutta, ystävät, Herran Israelin jumalan nimessä se varmaan on hänelle suotu.
MUUT. Varmaan! Totisesti! Totisesti!
HAGAR. Kiitoksia ystävät! — Vuorelle, vuorelle! — Ah! Tästä hetkestä eroavat meidän tiemme… Hyvästi… (Ojentaa kätensä, mutta kukaan ei liikahda.) Antakaa minulle hyvästi, ystävät!
(Rientää hyvästelemään. Kaikki itkevät.)
SARA (syleilee pitkään). Hagar… Hagar…
HAGAR. Nyt minun ystäväni, tytöt! Tulkaa minun kanssani … itkemään minun kanssani… Tulkaa joka päivä minun kanssani…
ELIESER. Jok'ainoa päivä olen minä majani ikkunasta sinut vielä näkevä — kuin valkean enkelin astuvan vuoren rinnettä ylös!
HAGAR. Ah niin… Hyvästi Elieser! — Hyvästi kaikki! — Tulkaa, minun ystäväni!
(Abitseba on hakenut harppunsa. Hagar käy edellä,
muut itkien jälessä, Abitseban hiljaa soittaessa.)