Muistaa jotain, käy Heljän ovelle ja huutaa häntä.
HELJÄ Tulee, katsahtaa hänen liikutettuihin kasvoihinsa: Sinulla on taas vaikea päivä, Urmas.
URMAS Vaikein kaikista—sen inhotuksen tähden, mitä tunnen! Voisin melkein uskoa jonkun äkki-ihmeen tapahtuvan, joka meidät tästä kurjuudesta pelastaisi.
HELJÄ Elävästi: Sinäkin…? Minulla se on jokapäiväisenä palavana rukouksena. Joku suuri, leimahtava ilmestys, joka taas kohottaisi ja puhdistaisi!
URMAS Keventyvästi: Niin, jumalain sallimukset ovat monet. Hänhän voisi sairastua… Tai voisi sattua vielä ratkaisevampaa: nousta myrsky järvellä—nyt tuulee, on tuullut kaiken yötä…
HELJÄ Katsoo häneen hämmästyneenä. Masentuneesti: Niin … niin… Lämpimämmin: Niin, voisihan niinkin sattua.
URMAS Tai ruhtinas äkkiä kuolla… Uusi ruhtinas, uudet toivot… Tuskaisena: Mutta tästä päivästä ei sekään pelastaisi! Miltei rukoilevasti: Tulethan kuitenkin häntä tervehyttämään…?
HELJÄ Hiljaa, mutta päättävästi: En saata, Urmas!
URMAS
Mutta ajattele: veronhaltija—ruhtinaan edusmies—maan tapa—
HELJÄ Värähtävin äänin: En voi—kansani häpäisijää—kodissamme—en!