URMAS Omituisesti liikutettuna: Niin … taakkaa meillä on, mies-rukka…
TAAKANKANTAJA Kiivaasti, outo palo silmissä: Urmas! Tarttuu hänen mekkonsa hihaan ja vetää kiireesti muutamia askeleita etualalle päin. Kiinteästi silmiin tuijottaen: Urmas! Kissat syövät ruohoa!
URMAS Vähän levottomasti: Niin niin.
TAAKANKANTAJA Yhä kiinteämmin: Kissat syövät ruohoa!
URMAS
Niin niin … kyllä olen huomannut.
TAAKANKANTAJA Kissat syövät ruohoa—sähähtäen: tulee sade! Jää takanojoon vetäytyneenä tuijottamaan kammottavasti avoimin silmin.—Hätkähtää äkkiä, kuuntelee: Kuulitteko, kuulitteko!? Kiire, kiire, kiire… Ryntää ulos, tiuvut rajusti soivat.
HELJÄ Kalpeana: Se oli tavatonta! Minä vähällä pelkäsin, vähällä säälistä itkin.
URMAS Raskaasti: Ja kuitenkin—kuka tietää vaikka hän olisi tätä nykyä onnellisin ihminen koko Merviassa!
SÄTENE
Muuan vanha vaimo pyrkii puheille!
URMAS Odottakoon hetkisen.. Ei, anna tulla heti.—Puhumme siitä sitten, Heljä. Heljä menee.