TAAKANKANTAJA
Urmas!
URMAS Liikuttelee silmäluomiaan, mutta jaksaa ainoastaan hiukan raottaa. Kauhistuneena, käsillään torjuen: Pois, pois! Mitä sinä tahdot? On paremmin tuntevinaan: Sinäkö se oletkin…? Hivelee otsaansa: Olenhan minä sinut jossain nähnyt?
TAAKANKANTAJA
Nyökäyttää, hymyilee: Eh-kä.
URMAS Lämpimästi muistellen: Sinä kävit meillä … ja äiti antoi sinulle ruokaa… Sinä istuit pankolla … ja kerroit Mervan suvun muinaisista… Hivelee taas otsaansa: Olenko minä sinut joskus muulloinkin nähnyt?
TAAKANKANTAJA Nyökäyttää: Eh-kä.
URMAS Kuin haaveillen: Nyt minä muistan! Sinä ihanana keväänä, jolloin minä näin sen kauniin unen uhrikivestä ja Mervan suvun suuresta valasta…
TAAKANKANTAJA Nyökäyttää hiljaa: Aivan niin.
URMAS
Mutta siitä on jo pitkä aika! Tuskaisena: Nyt on toiset ajat, taatto!
Kirot, kirot! Torjuu molemmin käsin ylöspäin: Etkö näe tuota kirojen
kalliota? Nyt se putoo … ah, ah, aah… Lyyhistyy istuimeen.
TAAKANKANTAJA Käy istuimen taa ja sivelee lempeästi hymyillen hiljaa hänen tuskan-helmeilevää otsaansa.
URMAS Hengittää syvään, hymyilee: Nyt on niin hyvä … niin hyvä…