Tärskähdys kuuluu aina sillalle saakka, hyppy voittaa äskeisenkin. Syöksyaskeleita eteenpäin … jo tapaa tasapainonsa. Tanssiaskeleita taaksepäin—taas pölkky kuohuja halkoo.
»Jo on koko juupeli! Ei ole mokomaa tanssimestaria nähty!»
»Vaan Mällinkallio! Saas nähdä kuinka se siitä mällistä suoriutuu?»
Mällinkallio siinä vartioi, missä koski alkaa kaartua.
Pölkky kiitää, vinoa, sileäksi hijoutunutta kallioseinää vasten. Vartalo ojentuu hiukan oikeaan, hyppy oikeaan, suoraan kuohuihin. Kallio tekee temppunsa ja tärskäyttää pölkyn pään ulospäin, laskija putoo suoraan sen selkään ja kiitää eteenpäin—pölkyn latva tärisevää jäähyväistään kallionrintaan piirtää.
»Mato on miehekseen! Jo nyt Kohiseva laskettiin!» Sillalla aletaan hurrata.
Nuorukainen kiitää keskiväylää. Koski kaartuu, Äkeänlinnan kossa lähenee.
»Nyt se on jo viimeinen!»
»Mutta pahin!»
Pari kolme lyhyttä askelta taaksepäin—tukki törmää suoraan kossaa vasten. Hypähdys, tärskähdys, juoksujalkaa miltei pölkyn etupäähän… siellä vasta vauhtinsa pysähtymään saapi.