11. LAULU TULIPUNAISESTA KUKASTA
»Miksi sinä tänä iltana niin surullinen olet, Olavi?» kysyi tyttö katsoen häntä lämpimästi silmiin.
»Miksikö minä surullinen olen?» puheli nuorukainen kuin itsekseen, leikkien hiljalleen hänen lettinsä tupsulla ja katsellen surullisesti eteensä. »Kunpa minä tietäisin sen itsekkään!»
»Etkö sinä ole itsestäsi selvillä—?» tyttö kysyi.
»En, en tällä kertaa—sehän se juuri kummallista onkin!»
Puhe katkesi———.
»Ei minun sovi sinun surujasi udella», sanoi tyttö hetkisen päästä. »Mutta jos minulla olisi suruja ja minulla olisi ystävä, niin minä kertoisin.»
»Ja saattaisit sen ystävänkin surulliseksi—kun hän ei kuitenkaan ymmärrä.»
»Ehkä hän ainakin koettaisi ymmärtää.»
Mutta nuorukainen tuskin kuuli, mitä hän sanoi. Hän antoi tytön letin pudota alas, nojautui taaksepäin toiseen käsivarteensa ja katseli harhaillen eteensä.