»Kyllä sinä sen tiedon vielä joskus saat», sanoi tyttö hellästi.
»Kun olisi edes muutamia päiviä enemmän aikaa…»
Hän mietti hetkisen, syvät rypyt kulmien välissä.
»Me lähdemme huomenna iltapäivällä, ja jos minä sitä ennen sen tiedon saan, niin minä koetan käydä ennen lähtöäni teillä. Mutta minä käyn aivan viime hetkenä, sillä jos minun käy siellä niinkuin minä pelkään, niin minä en voi viipyä täällä enää hetkeäkään kauvemmin.»
Tyttö nyökäytti päätään. He nousivat.
»Kyllikki!» sanoi nuorukainen liikutettuna, pitäen häntä molemmista käsistä. »Voisi käydä niinkin, että tämä on viimeinen kerta, kun minä saan sinua kahdenkesken tavata. Älä minua tuomitse, että minä olen se kuin olen.»
»Et sinä voisi toisin ollakkaan», sanoi tyttö lämpimästi.
»Kyllä minä sinua ymmärrän.»
»Ja siitä minä olen aina sinua kiittävä. Ja ehkä … kuka tietää»—hänen äänensä katkesi—»hyvästi, Kyllikki!»
* * * * *