»Etkö sinä voisi mitenkään tulla tänne—hetkiseksi vain?» kysyi tyttö empien.
»Sitä minäkin juuri ajattelin. Mutta me emme voi siellä olla, sillä miehet tulevat heti illalliselta.»
Hän mietti hetkisen.
»Etkö sinä tahtoisi tulla tänne, jos minä noutaisin—täällä on metsä?
Uskaltaisitko tulla kopukalla?»
»Kyllä minä uskallan.»
Nuorukainen otti keksinsä ja irrotti puomista »kopukan»—kaksi kuusennäreillä soutulautaksi yhteenliitettyä tukkia—ja souti ripeästi toiselle rannalle.
»Niinkuin hyvä, kauvan odotettu sisar!» ajatteli nuorukainen, ojentaen tytölle molemmat kätensä ja taluttaen hänet kopukalle. Tyttö tarttui lujasti hänen käsiinsä ja katsoi syvälle silmiin, mutta ei puhunut mitään.
»Nyt sinun täytyy istua tuolle poikkitelalle—et sinä voi seisoa, sillä tämä keikkuu soutaessa.»
Tyttö istui, nuorukainen sousi.
»En minä olisi uskonut, että sinä sellainen ystävä olit!» sanoi nuorukainen, kun he astuivat rannalle.