»Kuinka kapea se olikin!» virkkoi nuorukainen ja erkani kaihoisin mielin omia vaatteitaan etsimään.
Hän pukeutui kiireisesti ja riensi tytön luo.
»Saanko minä puristaa veden sinun letistäsi?» kysyi hän hellästi.
Tyttö vastasi silmillään.—Vesi vieri hopeapisaroina nuorukaisen sormien lomitse.
»Ja nytkö meidän täytyy erota?» sanoi Olavi liikutuksesta vavisten…
»Minä tulen sinua saattamaan tielle saakka.»
Hän loi vielä kerran joelle kaihoisan katseen, ikäänkuin sen ainiaaksi mieleensä painaakseen.
He astuivat sanaa sanomatta ojannetta ylös maantien varteen ja seisahtuivat siihen.
»Voi Jumala», huudahti nuorukainen tarttuen hänen molempiin käsiinsä, »kuinka vaikea minun on sinusta erota!»
»Ja minun vielä vaikeampi», sai tyttö vaivoin sanotuksi.
»Voinko minä ikänä saada sinua mielestäni, sinua ja tätä iltaa?»