Mutta Isäjumala kuuli sen istuimeltaan, sillä taivaansalin ovi oli raollaan. 'Avatkaa ovi!' sanoi hän ja katsahti tytön rintaan, eikä tyttö yhtään pelännyt. 'Etkö sinä näitä asioita sen paremmin ymmärrä?' sanoi Herra Pietarille nuhdellen. 'Hän on nuoruutensa rakkaudelle uskollinen ollut—astu sisään, tyttäreni!»
Molemmat olivat vaiti. Hiiloksen sininen lieska leikki punaisella pohjalla uunissa.
»Kiitoksia, Elämänlanka—kyllä minä nyt sinun ajatuksesi ymmärrän», kuiskasi vihdoin Olavi väräjävin äänin, suudellen tytön kuumia käsiä. »Ja kuinka kauniisti sinä sen sanoitkaan…»
»Tokkohan sinä vieläkään kaikkea ymmärsit!» tyttö sanoi. »Se ei loppunut vieläkään…»
»Eikö vieläkään—?»
»Ei!»
Tyttö irrotti kätensä, ja ikäänkuin kooten kaiken sen, mitä hän oli kertomukseensa kätkenyt, hän kiersi ne syleillen Olavin jalkojen ympäri ja katsoi häntä rukoilevasti silmiin:
»Anna minulle se merkki!»
Niinkuin kylmä puistatus olisi kiitänyt Olavin läpi, ja senjälkeen kuuma, ja sitte rinnakkain sekä kuumia että kylmiä.
»Ei, ei, Elämänlanka! Älä vaadi minulta sellaista—enhän minä edes osaa sellaista tehdä», hätäili hän.