»Katso tarkemmin, että opit itsesi tuntemaan!» huusi ruoskamies. »Katso niiden merkkiesi sisäkulmiin, mitä niissä on?»
Olavi katsoi. Joukko hienoja, velttoja viivoja—toiset syvempiä, toiset matalampia, toiset suoria ja varmoja, toiset sekavia. Kylmä hiki alkoi pusertua hänen otsalleen.
»Lue ne!» huusi takanaseisova.
»Mahdotonta—ne ovat niin sekavia!»
»Sen minä kyllä tiedän», sanoi ruoskamies miltei ivaten, »mutta lue!»
Olavi kuuristausi eteenpäin ja koetti tarkata.
»Montako niitä on?»
Ei vastausta.
»Montako niitä on?» kuului kuin jyrähdys ja Olavi oli tuntevinaan ruoskan vinhahduksen päänsä päällä.
»Yhdeksän tai kymmenen paikkeilla», sammalsi hän.