»Te—? Mistä te sen tiesitte?» huudahti nuori rouva kauhistuneena.
»Silmistänne—ne sanovat enemmän kuin sanat… Ja minä tiesin että te ette rakasta lapsiannekaan!»
»Älkää jatkako, minä en voi tätä kurjuutta kestää», rukoili nuori rouva.
»Kyllä te voitte, ja se onkin jo kestetty. Ja minä tiesin vielä muutakin. Minä näin että teidän talossanne luikerteli käärme, se sirosuinen lörppömaisteri, joka sattui olemaan teillä juuri sinä hetkenä, kun minäkin siellä kävin. Minä ymmärsin ettei teidän miehenne ollut voinut antaa sitä, mitä te kaipasitte, ja että te yhä haaveilitte 'ihannettanne'. Ja minä näin yhdellä silmäyksellä että tuo siloinen fariseus, jolla oli suu täynnä Goetheä, Schilleriä ja rouva von Steiniä ja joka katseli teitä kuin nälkäinen susi lammasta, luuli olevansa tuo etsitty miehen-ihanne. Ja tämän estetiseeraavan lörppöherran minä päätin tallata lokaan, jos minulle siihen tilaisuus sattuisi, ja näyttää ettei ainakaan hän voi antaa teille senkään vertaa kuin miehenne!»
Nuori rouva lyyhistäysi vaunun nurkkaan, niinkuin hän olisi ollut pahantekijä, jolle tuomiota julistettiin.
»Se oli pohjaltaan rehellinen ja kunniallinen ajatus», jatkoi nuori mies, »mutta siihen sekaantui muutakin—minun omaa kurjuuttani. Minun veressäni kuohui halu tehdä ivaa avioliitosta ja rakkaudesta, ja minun suoniani poltti kiihkeä halu syleillä toisen miehen vaimoa, sillä sitä arvolausetta ei minun kulkijankirjoissani vielä ollut. Mutta silloin ryntäsi minun toinen ihmiseni väliin ja huusi minun korvaani: sinä et ole roomalainen, sillä sinä et tahdo pitää etkä taistella sen ryöstetyn puolesta, vaan sinä olet samanlainen salavaras kuin kaikki muutkin!—Halveksikaa minua, sillä sen minä olen ansainnut!»
»Minäkö halveksisin—? Ja teitä…? Sanokaa itseänne miksi tahansa, te kuitenkin olette toisenlainen kuin monet muut.»
»Luulottelua! Tai ehkä sentään, ehkä minä lopultakin olen rehellisempi kuin monet muut, sikäli että annan joskus tuon toisenkin ihmiseni puhua—sen, joka on iloinnut ja kärsinyt, suudellut taivasta ja itkenyt mullassa.»
»Rehellinen te olette ja suora—siitä minä teitä kunnioitan», vastasi nuori rouva rauhallisempana.
Hän oli hetkisen vaiti ja jatkoi sitte kuin arastellen: