»Sellaisia ne ovat ne familjin naiset! Jes sentään, kuinka ne ovat raaria sen rakkautensa päälle! Niinkuin sitä ei olisi hevosenkuorma vielä hautaankin viedä.»
He nauroivat molemmat—toinen kevyttä ilkkanaurua, toinen vapauttavaa 'maassa maan tavalla' -naurua.
»Mitäs te mieluimmin haluatte? Sherryä—madeiraa—portteria? Minä juon mieluimmin sherryä.»
»Kaikkia!» huudahti Olavi.
»Kaksikymmentä yhteensä», nauroi tyttö, sai rahat ja katosi.
»Mitähän tästä tulee?» Olavi tunsi joka tapauksessa tyydytystä että huone oli siisti, melkein hienosti kalustettu, ja että tyttö osasi edes puhua.
Pullot tulivat, pullot ja lasit.
»Skool!» Tyttö kohotti keimeän viehkeästi lasiaan.
He joivat—Olavi ensi kertaa ijässään. Niinkuin kaikki se karvas ja levoton, mikä hänessä oli lainehtinut, olisi tyyntynyt ja sammunut sherryn aaltoihin.
»Ensikertaako te olette 'Iisakinkirkossa'…?» nauroi tyttö silmää iskien.