Mutta mies, jonka silmissä paloi vihan tuli, astui kiivain askelin edestakaisin huoneessa, astui ja pureskeli raivoissaan ylähuultaan. Sitte hän pysähtyi äkkiä perälle pöydän luo ja kiinnitti kalpeaan naiseen läpitunkevan, kuurakylmän katseen.
Nainen, joka oli siihen saakka seisonut ajatuksissaan piirongin luona, läheni hitain askelin kylmää miestä.
»Olavi!» sanoi hän äänellä, jossa värähteli tuska ja hellyys. »Mitä tämä oikein merkitsee, rakas Olavi…?»
»Rakas—?» kalskahti miehen hampaiden välitse kuin raepuuska ikkunanlasia vasten, ja hänen äänessään värisi itku ja nauru, vihlova iva ja katkeruus. Hän tarttui kiivaasti naisen molempiin olkapäihin.
»Pysy loitommalla!» huusi hän vihasta kiehuen ja heitti kalpean naisen luotaan niin tuimasti, että hän lensi pari syltä syrjään ja horjahti sivuseinällä olevalle sohvalle.
Kalpea nainen jäi hämmästyneenä asentoonsa—heitto oli tullut niin odottamatta. Mutta sitte hän nousi ja astui pari askeletta Olavia kohti, tyynesti ja päättävästi, pää korkealla koholla ja poskilla punaiset pilkut.
»Mitä tämä oikein merkitsee, Olavi?» kysyi hän äänellä, jossa yhä vielä väreili hellyys, mutta jonka pohjalla jo läikkyi aalto kirkasta terästä.
Olavin veri kuohui kohisten—että syyllinen uskalsi seisoa tuollalailla pää koholla ja katsoa sellaisella ylevyydellä häntä suoraan silmiin. Ja kun hänen katseensa samassa sattui myrttikruunuun, morsiamen puhtauden tunnusmerkkiin, joka ikäänkuin häntä ilkkuakseen näytti sinä hetkenä kasvavan ja kohoavan entistäänkin korkeammaksi, niin hän pelkäsi verensä tyrehtyvän ja tunsi pakottavaa tarvetta syöksyä tuon riettaan teeskentelijän kimppuun ja repiä hänet kappaleiksi.
»Sitä», huusi hän miltei mielettömän raivolla ja syöksyi hänen eteensä, »että sinä kannat vääriä koristeita, petturi!» Ja hän repäsi yhdellä tempasulla myrttikruunun huntuineen, viskasi sen lattiaan ja survoi sitä yhä rajummin metallisten runkolankojen kohoillessa kuin uhottelevat käärmeenpäät hänen jalkainsa alta: »Valehtelija, valehtelija, tekopyhä!»
Kyllikki ei liikahtanut, ei äännähtänyt, hän vain katsoi kauhistuneena—punaiset pilkut poskilla yhä laajenivat.