»Entä sitte?» kysyi hän kylmänkirkkaalla äänellä, pää koholla.
»Entä sitte—?» huusi Olavi raivostuneena.
»Niin. Sehän on vain yksi ainoa, vai onko ilmotettu useampia…?»
»Yksi ainoa! Herra Jumala, minä tapan sinut—nyt, tällä hetkellä!»
»Tapa!» Ja hän kiinnitti Olaviin uhmaavan katseen ja jatkoi kylmällä, varmalla äänellä: »Kuinka monta vihkimätöntä vaimoa sinulla itselläsi on ollut…?»
Olavi mörähti niinkuin häntä olisi pistetty puukolla rintaan. Sitte hän iski raivoissaan molemmilla nyrkeillään päähänsä että jysähti, kääntyi poispäin ja alkoi karata hurjasti edestakaisin, tukkaansa repien ja raivoten: »Minä tapan sinut ja minä tapan itseni—tapan, tapan, tapan!»
Hetkisen riehuttuaan hän heittäytyi sohvalle, repäsi takkinsa auki niin, että napit sinkoilivat irti, tarttui valkoiseen rusettiinsa, tempasi sen poikki ja viskasi lattialle huutaen tuskissaan: »Miksi minun pitää tätä helvettiä kärsiä? Ei kellään ole näin kurjaa hääiltaa, ei kukaan ole näin onneton!»
Kyllikki seisoi yhä paikoillaan, antaen Olavin raivota ja tuskitella ja tuntien niinkuin se pohja, jolla hän itse seisoi, olisi yhä varmistunut. Vihdoin hän meni hiljaa Olavin eteen sohvan luo.
»Pitääkö minun vihata ja halveksia vai rakastaa sinua?» sanoi hän tyynellä äänellä. »Sinä kuuntelet juopuneen miehen valeita sensijaan, että kysyisit siltä ainoalta, johon voit ehdottomasti luottaa, tai edes olisit antanut selityksen, kun sitä pyysin. Minä en ihmettele, että tuo mies teki niinkuin teki ja antoi sinun hääiltanasi maistaa pisaran sitä samaa myrkkyä, mitä epäilemättä olet itse monelle muulle valmistanut. Mitä häneen tulee, niin hän on tavallaan nuoruudentoverini, erään mahtavan talon poika, ja minä olen ollut pienestä pitäin kuin hänelle luvattu. Ja hän, puolikymmentä vuotta minua vanhempi, kohteli minua lapsempana kuin morsiantaan, jopa yritti joskus hyväilemäänkin, kun olin niin lapsi, etten ymmärtänyt edes suuttua. Mutta siinä onkin kaikki, vaikka tuo raukka on juovuspäissään ja harmissaan koettanut uskotella sinulle jotain muuta.»
»Onko se totta, Kyllikki—?» huudahti Olavi ponnahtaen sohvalta ylös.