Kirjeesi oli minulle kuin sykäys Sinun vertasi! Se oli Sinua jokainen sana, ja se yhä selvitti minulle erästä puolta Sinussa, jota en voi kyllin rakastaa.
Olet huolissasi, mutta Sinä huolehdit suotta. Meidänkö lapsemme ruumiillisesti tai henkisesti vajapainoinen? Ei koskaan! Että vielä on jotakin tuleva, se on selvää. Ja mikä tulee, se tulee, ja sen me otamme yksin voimin tyynesti vastaan. Mutta meidän lapsemme kanssa sillä ei ole mitään tekemistä! Sinä tosin olit hiukan alakuloinen, mutta terve, sielultasi ja ruumiiltasi terve. Ja minä tunnen sellaista voimaa ja sellaista elämäniloa, että vaikka hän olisi kivi, niin hänessä täytyisi ruveta virtaamaan se sama, mikä minussa itsessäni virtaa. Ja minussa virtaa rakkaus Sinuun ja luottamus tulevaisuuteen! Ja kun minä niillä häntä joka päivä ruokin, niin minä myöskin tiedän että hän on niiden kuva. Sinun harakkasi ja tikkasi, ne Sinä käsitit väärin! Harakkahan toi Sinulle minun terveiseni ja kaipaavat ajatukseni … minkäs sille voi ettei sillä ole kauniimpaa ääntä. Ja tikka! Etkö ymmärrä että se perkasi toukkia hänen asumuksensa ympäriltä, jonka mieleen ei saa mitään salaisia toukankäytäviä tulla? Niin se on!
Mutta kuinka onnellinen minä olen että Sinä kirjotit juuri tuosta asiasta. Sillä se minulle vakuuttamalla vakuutti, että hänestä tulee sellainen, mitä me odotamme. Nyt minä ymmärrän miten äärettömästi Sinä olet mahtanutkaan näinä vuosina kärsiä. Ei Sinusta olisi pahantekijäksi, Olavi! Kylmemmällä mielellä minä voisin, vaikka olenkin nainen, rikoksen tehdä ja sen kantaa. Kuinka minä rakastankaan Sinua juuri semmoisena! Ja kuinka iloinen ja kiitollinen minä olen, että minun lapseni isä on sellainen! Herkkä, valvova omatunto … se on parasta, mitä Sinä voit hänelle antaa kaiken sen muun hyvän lisäksi, mitä hän Sinulta saa.
Että siitä tulee poika, siitä minä olen varma, ja että siitä tulee sellainen poika, joka Sinun kanssasi suolla puuhaa, sen minä tunnen veressäni! Jos Sinä tietäisit nytkin … arvaa jos osaat!
Se kamari! Sinä ihan hämmästytit minut, niinhän Sinä varustat meille kuin kuningattarelle ja perintöprinssille. Minäkin sanoisin: revi se jälleen pois! Mutta kellä on oikeus repiä rakkautta … sitähän se oli eikä mitään koreaksi maalattua mattoa!
Ja Sinä taistelet suosi puolesta. Niin sen pitää ollakkin, mitäs arvoa sillä muuten olisikaan. Joka tapauksessa voitto on varma! Iske Sinä vaan, iske minunkin puolestani ja hänen puolestaan. Mikä vahinko ettei hän voi ruveta iskemään kanssasi heti kotiin päästyämme!
Niin, sitä mekin vaan odotamme sitä kotiinpääsyä. Ehkä meidän ei tarvitsekkaan kauvan odottaa. Mutta vaikka täytyisikin, niin minä odottaisin tyynesti vaikka kuukausia. Me voimme nykyään paremmin kuin koskaan ennen. Tiedätkö, kun minä olen niin iloinen että olen ruvennut laulelemaan, aivankuin ennen tyttönä.
Mitäs Sinä siitä sanot? Jospa siitä tuleekin lukkari … ja Sinä jäät suollesi yksin!
Rakas, rakas! Suutelen Sinua suoraan sydämeen. Meidän molempain lämpimät terveiset … tiedän että kirjotat meille pian.
Se joka äidin-nimeä odottaa.