* * * * *
Synnytyslaitoksella 10 p. kello 11 a.p.
Isä!
Nyt Sinä se olet! Anna silmiesi säteillä. Poika, tietysti! Tänä aamuna kello 6. Kaikki hyvin. Terveitä molemmat, hän itse terveys. Semmoinen suuri ja vankka! Elämänhalua täynnä. Ja ääni … tarvitsetko komennusmiestä suollesi? En ole vielä paljo saanut häntä tarkastaa. Makaa tuossa vieressäni. Näen toki kapalon raosta esiintyöntyvän kätensä. Ei lihava ja veltto, vaan suuri ja jäntevä. Sinun kätesi. Suomies tuli! Sielu? Sinun silmäsi! En saa nyt enempää. Ensi postissa lisää. Suutelen häntä katseillani puolestasi, Sinua ajatuksissani!
Onnellinen äiti.
33. KOTIINTULO
Syksyinen iltapäiväaurinko hymyili kedoille, iski silmää ikkunanlaseille ja väräytti naurukuoppasia vastaanosuville seinille ja metsänrannoille— muuten sää oli viileä.
Olavi oli tänään omituisessa mielenvireessä. Niin kuin vietereillä, voimatta pysyä hetkeäkään paikallaan, levoton mutta hymyilevä. Asemalle hän oli lähettänyt erään hevosmiehen tärkeälle asialle ja pienen palvelustytön hän oli toimittanut niinikään asialle kaukaiseen kylään—hän tahtoi olla yksin kotona, ehdottomasti yksin.
Hän riensi kiireisesti kamariin, loi ympärilleen viivähtävän, tutkivan katseen, vilkasi vielä kerran lämpömittariin seinällä ja hymyili:
»Kyllä täällä nyt alkaa olla parahiksi!»