»Istu!» tömähti peräpenkiltä kylmästi.
Olavi totteli. Sitte ei kuulunut kotvaan muuta kuin könniläisen harvat iskut seinällä.
»Minä tiedän missä äitisi kävi yöllä.—Ettet sinä häpeäkkään!»
Olavin pää painui alas.
»Sietäisit korvillesi, äläkä ole kovin varma ettet vielä saakkin!»
Olavi ei uskaltanut nostaa katsettaan, mutta tunsi äänestä että isä oli kiihtymään päin.
»Mitä sinä oikein aijot?» jyrähti taasen peräpenkiltä. »Ruveta piijoille lapsia laittamaan—vai?»
»Isä!» kuului uunin luota ja äidin kasvoilla oli sellainen ilme kuin hän pelkäisi onnettomuuden lähenevän.
Peräpenkiltä kimmahti kylmä, vihainen silmäys uunia kohti.
»Ja tuoda ne tänne, vanhempiesi ruokittaviksi?»