»Osaavatko kaikki suudella niin kuin sinä?» kuiskasi tyttö hämillään, hellä loiste silmissään.
»Kyllä kai—en minä voi tietää.»
»Ei, ei; ei kukaan maailmassa ole niin kuin sinä! Ei kukaan katso, ei kukaan puhu eikä kukaan voi suudellakkaan niinkuin sinä. Tiedätkö mitä minä aina ajattelen ja katselen, kun sinä suutelet?»
»En suinkaan, sano, sano!» puhui nuorukainen innostuneesti.
»En minä sentään kehtaakkaan.»
»Häpeätkö sinä minua—sinä Annansilmä? Kerro nyt sinäkin kerran minulle jotain, kerrothan?»
Tyttö loi katseensa alas.
»Mutta sinä et saa nauraa, se on niin lapsellista. Minä … aina katselen sinun vasenta kaulasuontasi, kuinka kauniisti se silloin tykkii. Ja minusta tuntuu niinkuin sinun sielusi kulkisi sitä suonta myöten minuun—ja se kulkee, minä sen tunnen!»
»Nyt sinä sanoit niin kauniisti», vastasi nuorukainen, »ettet sinä ole koskaan niin kaunista sanonut! Ei puhuta enää, katsellaan vaan näin toisiamme…»
* * * * *