»Leikillä…? Onko se sellainen leikin aihe?»
Ourut purojen pohjiin painuivat, mutta taivaalla purjehtivat lämpimät pilvet.
Kummat ourut koskina kuohuivat.
»Voiko rakkaus loukkaantua—kysymyksestä, joka juuri osottaa kuinka palavasti itse häntä rakastan? Ei, minä en voi kestää tätä epätietoisuutta, minun täytyy siitä vapautua ja saada selvyys!»
»———». Se toinen ääni hukkui vaahtoisten vesien pauhuun.
Nuorukainen otti tytön käden omaansa ja puhui, kauniisti ja lämpimästi.
Tytön kirkkaalle otsalle nousi tumma pilvi—niin tumma, että nuorukainen miltei katui kysymystään.
»En minä olisi luullut, että sinä olisit voinut minun rakkauttani epäillä ja että sinä olisit voinut minulta sellaista pyytää», sanoi tyttö miltei kyyneliin liikutettuna.
»Voi voi, tyttö kulta!» nuorukainen ajatteli. »Jos sinä tietäisit, kuinka se on? Se yksi sana vain, ja minä kerron kaikki, ja meidän onnemme on kahdenkertainen.»
Ajatteli, mutta ei sanonut—eikä osannut enää muuta ajatellakkaan kuin sitä ilon hetkeä, jolloin hän ilmaisee että se olikin vain viaton koetus.