»Paha sillä on mielessä», päätti Uutela, »kun on noin suu syyringillä!»
Rimpiläinen tervehti ja jatkoi:
»No jo on hyvä kevät—soap' moanmies olla tyytyväinen!»
»Niin on—niin on.»
»Ja isännällähän sitä kuuluu olevan toisenniiloatuista ilon syytä—olokoonpa onnee voan!»
Uutelan veri kuohahti koskeksi. »Sanonko nyt p:le ja läiskäytän kaikki vasten silmiä niinkuin se on—niin loppuu onnentoivotukset ja silmänvilaukset?»
Hän kuitenkin muisti olevansa hämäläinen ja hillitsi itsensä.
»Niin on... Kyllä onkin työväkeä tarvis—paljon on tässä töitä...», koetti hän vastata niin hyvin kuin taisi.
»Ka niin, ja sen hauskempoo voan, kun vielä nuin vanahalla iällä.—Onko sitä isännällä jo paljonnii ikkee?»
Uutela pääsi ikäänkuin naurahtamaan: