Uutelan tulee paha olla, kun hän tämän näkee.
»Nyt sopis jatkaa, Manta!» nyökäyttää hän laudaltaan, tuntien omissakin silmänurkissaan kyyneleet.
Manta lukee kolmannen pykälän. Keskitalokin koettaa pidättää yskäänsä voidakseen kuulla.
Kun se on lopussa, niin Uutelasta näyttää niinkuin tuomioyö nyt olisi ohi ja maa tuhkana, mutta sijalla häämöttäisi uusi maailma iäisyyden vaalenevassa kajastuksessa.
Kaikki katsahtavat toisiinsa ja hän näkee kuinka heidän silmiinsä syttyy suuri, hiljainen rauha.
»Juuri niinkuin minä ajattelin», hymyilee Uutela laudallaan.
He istuvat pitkän aikaa ääneti, kenenkään puhumatta sanaakaan. Silloin Helka nousee lapsellisen iloisena ja melkein juoksee Keskitalon ja vanhan emännän luo.
»Mehän pääsemme nyt Hämeeseen?» huudahtaa hän.
»Kyllä me nyt pääsemme», sanoo Keskitalo harvaan ja nyökäyttää päätään.
»Siitä me saamme Uutelaa kiittää», lisää vanha emäntä pyyhkien kyyneleitä silmistään.