Mutta Keskitalo nousee ja tulee kamarin ovelle. Hän katsoo kauan laudalla lepäävää Uutelaa—nyökäyttää sitten päätään:
»Kyllä sinä, Uutela, kaikki hyvin teit. Nyt minäkin vasta Jumalan tunnen—ettei se ole raamatunlauseissa, vaan elämässä.»
Hevonen kulki hitaasti pitkää vastamäkeä.
Uutela tunsi kuumeen karmivan jokaista jäsentään, pingottavan, kylmäävän ja jäykistävän.
Hän yskähti. Siellä rinnassa se vasta työtään teki, takoi ja liehtoi palkeitaan kuin suitsuavassa pajassa.
»Kunhan nyt vain pääsisin kotiin», ajatteli hän. »Sitten on kaikki valmista.»