»Ei tämä ole turhan tähden, kyllä se on tehtävä», päätti hän ja aikoi kutsuttaa Helkan sisään.
»Ehkä sentään ensin aattelen valmiiksi», tuumi hän ja rupesi miettimään.
Mutta kun hän siinä makasi ja mietti, niin kaikki muuttui niin eläväksi, niinkuin Helka jo olisi ollut sisällä ja he olisivat ryhtyneet toimeen.
»Jos kirjotettaisiin Karoliinalle Hämeeseen pieni kirje», oli hän sanovinaan tytölle.
Niinkuin tytön suu olisi vetäytynyt leveään hymyyn, kun kuuli Hämettä mainittavan, ja niinkuin hän olisi pyöritellyt innostuneesti kynää sormiensa välissä.
»Kirjotetaan vain näin: Ei ole tullut ennen annetuksi mitään tietoa. Mutta nyt on paremmin aikaa. Kyllä sinä olit oikeassa, sisar. Vaan kyllä se sentään onneksi oli.»
Uutela vaikeni ja mietti eteenpäin.
Mutta hän oli huomaavinaan niinkuin tyttö olisi katsellut häntä ihmettelevin silmin ja sitten kysynyt: »Ymmärtääkös tästä...?»
»Kyllä siitä ymmärtää—sisar», vastasi Uutela sellaisella äänellä, että tyttökin heti oivalsi: niinhän se on, kyllä sisar ja veli aina toisensa ymmärtävät.
»Pannaan sitten näin», jatkoi Uutela taas mietelmiään. »Muistui mieleeni se Maija-vainaan hauta. Menisitkös sinne ja katsoisit ettei risti ole kallistunut, ja sitten vähän ruokkoisit, jos olisi sattunut putoomaan kuivia oksantynkiä haavasta taikka jotain liikaruohoja kasvamaan.»