Seuraavien ohi ajaessaan Uutela ei malttanut olla lisäämättä: »Kaunis ilma tänäpänä!»
»Ja hauskat ajat!» vastasi joku iskien merkitsevästi silmää—toiset hymyilivät.
»Niin on, niin on», myhäili Uutela, yhä tyytyväisempänä.
Tie kulki nyt avaran vastakylvetyn peltovainion läpi. Pitkät väkevämultaiset sarat hyväilivät Uutelan maamiessilmää ja houkuttelivat hänen aivankuin vetämään kostean mullan keväistä tuoksua sieraimiinsa.
»Kelpaa nyt kauranjyvän itää!» virkahti hän iloisesti.
Morsian ei sanonut siihenkään mitään.
Mutta Uutelasta tuntui, että pitäisi heidän sentään jotain keskenäänkin puhua.
»Montakos hehtoa teillä tänä keväänä kauraa kylvettiin?» kysäsi hän. »Jouduitkos tietämään?»
»En!» vastasi morsian. Mutta hän säpsähti itsekin vastauksensa lyhyyttä ja lisäsi kiireisesti: »Kun en sattunut yhtään kuulemaan.»
»On se isäsi mahtanut ainakin kymmenen hehtoa», puheli Uutela tyytyväisenä.