»Älkää hätäilkö, miehet», sanoi Uutela. »Tulkaa vähän tänne!»
Keskitalo huomasi nyt Uutelan jauhoisesta takista että hän olikin mylläri, ja että hänen tuulimyllynsä seisoi aivan tallin päässä. Kaikki menivät Uutelan jälessä myllyn luo.
»Puhaltakaa lujasti siipiin, että saadaan enemmän vauhtia!» kehotti Uutela.
Kaikki puhalsivat voimiensa takaa, hämäläiset ja savolaiset, jopa Riitta piika ja omien loisten vaimotkin joukossa. Siipien pyörintä kasvoi hetki hetkeltä yhä hurjemmaksi.
Silloin myllyn päällyskivi singahti humahtaen seinän läpi ja lensi ilmassa Keskitaloa kohti, yhä hurjasti pyörien.
»Jokos ilmotat?» kysyi Uutela kävellen kiven alla.
Kivi läheni ja läheni, nyt se oli aivan Keskitalon kohdalla, pyörien että säkenöi.
»Jokos ilmotat?» kysyi Uutela taas viitaten kädellään, jolloin kivi laskeutui Keskitalon rinnan kohdalle.
Hiki juoksi virtana Keskitalosta tuota hirvittävää pyörimistä katsellessaan. »Jo, jo!» huusi hän kaikin voimin.
Mutta se ei mahtanut kuulua, koska Uutela sanoi harmistuneena: »Kyllä sinä nyt ilmotat!» ja viittasi kädellään—kivi laskeutui rusahtaen hänen rintansa päälle.