DELILA. Sellaista kuin (kietoo käsivartensa hänen kaulaansa) — ah, sinä Danin sankari! — Mutta mitä minä lupaisin, että hänestä tulisi sellainen?
SIMSON (lloaan hilliten). Jospa — jospa lupaisit syntymästä saakka pestä hänet väkevien yrttien mehuissa, voidella hänen jäsenensä parhaimmilla Filistean voiteilla?
DELILA (epätietoisena). Niinkö…? — (Katsahtaa Simsonin silmiin). Ei,
Simson, ei riitä! Jotain ihmeellistä, suurta ja vaikeata… Neuvo minua,
Danin sankari, suuri ja ihmeellinen!
SIMSON (jonka on vaikea hillitä itseään, kuin leikiten). Ihmeellistä … suurta … ja vaikeata…? Anna, kun minä ajattelen… (Miettii ristiriitaisena. Kohoutuu äkkiä.) Mitä! Kuulitko?
DELILA (joka on myöskin kuullut, kiihtyneenä). En, en mitään kuullut. —
Simson! Minä näen sinun silmistäsi, sinä olet sen löytänyt!
SIMSON. Jospa … minä ajattelen että jospa… (Kohoaa taas) Aivan varmasti!
DELILA (yhä kiihkeämmin). Ei, ei ole ketään. Se on jo sinun huulillasi … minä jo aavistan…
SIMSON (levottomana). Jos tekisit pyhän lupauksen, että viiniä ja väkevätä juomaa… (Huomaa orjattaren ovessa). Orjatar!
ORJATAR. Minun ruhtinattareni!
DELILA (kiivaasti). Mene! (Kiihkeästi Simsonia hyväillen). Viiniä ja väkevätä juomaa… Mitä? Pesenkö minä? Voitelenko? Simson, Simson!