SIMSON (kävelee kuohuissaan). Israelin narrit! Heidän uskonsa on narrien usko ja heidän jumalansa on karjanpaimenten jumala. (Ivaten). Tämän jumalan nimessä he herjaavat sitä miestä, joka on tehnyt ainoat jalot teot mitä Israelissa on tehty neljäänkymmeneen ajastaikaan. Tämän jumalan nimessä he pelkäävät tanssia kuin ruttoa ja naista ihanuudessaan kuin spitaalitautia. Tämän jumalan nimessä he vaeltavat Ekronissa, näkevät enkeleitä ja tekevät lupauksia, joille jokainen Filistean lapsikin nauraa! »Viiniä ja väkevätäjuomaa ei pidä tuleman hänen huultensa yli» — silloin heillä on sankari! Viiniä on tullut minun huulteni yli, ja kymmenkertaisten voimien tunnen minä kuohuvan suonissani. Nyt vasta minä sankari olen! Nyt vasta minä tekoja teen, joita maailma on ihmettelevä. Huomenna, huomenna minä olen näyttävä heille uuden Simsonin!
(Hänen purkauksensa aikana Ylipappi raottaa ovea ja kurkistaa.
Delila peräyttää hänet kiivaalla liikkeellä.)
DELILA (tempaa maljakon ja rientää Simsonin luo). Viiniä, Simson, viiniä!
SIMSON. Viiniä! Filistean tulisinta viiniä! (Katselee Delilan kaataessa). Ihanana virtailet sinä salaperäinen neste… Kuinka paljon iloa he ovatkaan minulta riistäneet! Mutta sen kaiken otan minä tänä yönä kymmenkertaisesti takaisin! (Juo. Lähtee taas kuohuvana kävelemään.) Nyt vasta minä elämän ymmärrän! Ei ole muita jumalia kuin me itse ja meidän sydämemme rohkeus. (Katsahtaa, viinin alkaessa kohota hänen päähänsä, Delilaan, joka seisoo hurmaavana ja houkuttelevana). Ah, Delila! Et ikinä ole sinä ollut niin ihana kuin tänä yönä! Delila! (Rientää hänen luokseen ja sulkee hänet syliinsä). Kansat ovat sinun astinlautasi ja äitien kyyneleet vierivät kuin hiekkajyväset sinun jalkaisi alla. (Tempaa hänet syliinsä, kohottaen pantterin niskoille seisomaan). Pilvien korkeimmalle hattaralle minä tahtoisin sinut tänä hetkenä kohottaa ja notkistaa maan kansat polvillensa sinun eteesi. — Viiniä, Delila — sitä purppuranpunaista tulta, jota minä olen ollut ikäni paitsi!
DELILA (kaataa, katsoen häntä tutkivasti ja laskien sitten maljakon pöydälle divaanin viereen).
SIMSON. Delilan malja! Ikuisen kauneuden ja ikuisen hulluuden malja!
(Juo pohjaan, jää katselemaan eteensä onnellinen hymy kasvoillaan.)
DELILA (kurottaa hänen kädestään tyhjän maljan, laskien sen taakseen pöydälle ja kietoen toisen kätensä hänen kaulalleen). Rakastatko sinä nyt minua…?
SIMSON (kuohuen). Miksi kysyt sitä, jonka tiedät? Kansani hätähuudot minä hylkäsin, äitini lupauksen minä rikoin — sinut minä olisin tahtonut, vaikka se olisi maksanut minulle henkeni!
(Sulkee hänet hurjasti syliinsä.)