Nykäisy — ruoska vilahti emännän kädessä.
»Sisään!» helähti samassa niin ankaran nujertavasti, että tuvassa olijatkin säpsähtivät.
Valtikkansa menettänyt mies tuijotti tajutonna käsittämättä heti mitä oli tapahtunut.
»Kamariisi!» kuului uudelleen — äänessä värisi tuska ja kiehahti vihan poreet.
Ja katselijat näkivät kuinka tuo äsken niin korskea mies kutistui kuin heinäruko rankkasateessa ja läksi niska lyyhyssä, ikäänkuin iskua peläten, sanaa sanomatta tupaa kohti painumaan.
Emäntä seurasi kintereillä — molemmat katosivat etukamariin. Sieltä alkoi kuulua vinkunaa ja läiskinää, ulinaa ja voivotusta ja yhä vain herkeämätöntä läiskinää, niin että tuvassaolijain pintaa karmi.
Hetkisen päästä ilmestyi emäntä tupaan.
»Riisukaa hevonen ja käykää uittamassa!» sanoi hän tuimasti, työntäen kädessään olevan ruoskan padan alla palavaan tuleen.
Itse hän läksi uudelleen ulos — otti nurmella makaavan pojan syliinsä ja kantoi hänet kuin pienen lapsen omaan kamariinsa.
* * * * *