Kuka voi tutkia ihmissydämen pohjattomat syvyydet?
Hän ei ollut vuosikausiin edes muistanut Heikkilää, mutta nyt, kotiin palattua, alkoivat Heikkilän tytär ja vanha pihlaja jälleen häämöttää hänen elämänsä taustalla niinkuin korkeat puut iltaruskoa vasten.
Oliko se vanha rakkaus, joka alkoi taasen hänen rintaansa raastaa? Ei, hänestä oli yhdentekevää kenellä tuo nainen oli. Mutta tuo nainen piinasi häntä pelkällä olemassaolollaan. Jos hän olisi luisunut taloineen samaa alamäkeä kuin hän itse, saanut kärsiä köyhyyttä ja puutetta, niin kaikki olisi ollut tasassa. Mutta nainen liikkui kukoistavana yhä vaurastuvan talonsa tanhuvilla — niinkuin hän olisi koko hänen poissaolonsa ajan ollut salaisesti kilpasilla hänen kanssaan ja nyt ilkkunut hänen lopulliselle kukistumiselleen. Toisinaan hänestä tuntui niinkuin heidän välillään kuitenkin olisi ollut jotain — koko ajan, kaikesta huolimatta. Niinkuin Heikkilässä lopultakin olisi ollut kaikki, mitä hänellä oli elämässä ollut. Hän oli kerran ollut sinne puolimatkassa ja oli ollut onnellinen — sen jälkeen oli kaikki luisunut alamäkeä.
Mutta kenen oli syy? Tuo nainen ajoi kaikessa tahtonsa perille — miksei hän silloin ajanut? Ja oliko hän itse onnellinen? Ei, ja vähintään kaksi miestä hän oli tehnyt onnettomaksi. Nyt hän ymmärsi tuon toisenkin kohtalon — tuo nainen piinasi heitä molempia, toista näkyvällä, toista näkymättömällä ruoskalla. Hän ei rakastanut ketään ja hän oli kietonut sekä itsensä että koko talon sellaiseen salaperäisyyteen, että siitä saattoi ajatella vaikka mitä.
Aikaa myöten nuo ajatukset sakeutuivat ja myrtyivät. Hän ei tahtonut enää kauemmin kestää tuon naisen salaisia ruoskaniskuja. Hänen tarvitsi vain mennä hänen luokseen ja sanoa tuo koko-totuus — silloin hän oli ainaiseksi vapaa.
* * * * *
Sanat olivat valmiina, käret terotetut ja kantoihin myrkkyä valettuna.
Nyt sen täytyi tapahtua!
Mutta hän ei päässyt puolitiehenkään, kun jo kääntyi takaisin — häpeissään ja neuvotonna.
Mitä hän oikein aikoi? Mitä ihmettä hänellä olisi tuolle naiselle sanomista!
* * * * *