Hän kesti, koska hänen täytyi elää, hän tuli toimeen päivästä toiseen, koskei muuta ollut edessä. Mutta maanpakolaisuus löi leimansa koko hänen olentoonsa; hän kasvoi, mutta aina tunsi hän katkerasti kaipaavansa jotain parempaa, joka oli muualla, ja se piti häntä yllä.
Herkeämättä vaeltaessaan pyrki hän yhä kauemma pohjoista kohti. Hän oli nyt Skandinavian tunturivuoristossa, jossa lumi oli jo kauan peittänyt huiput ja jossa se oli alkanut jäätyä ja kulkea äkkijyrkänteitä alas laaksoon.
Kun Poika ensi kerran näki jäätikön oli se monen peninkulman päässä tuijottaen ihmeellisine, vihertävine hohteineen joka sekaantui taivaan syvään sineen ja joka sinä hetkenä painui ijäksi hänen sieluunsa. Hän kohotti tapansa mukaan hartioitaan, kuten aina kun uudet käsittämättömät seikat ilmaantuivat, ja jatkoi matkaansa.
Vuoren selänteitä ja laaksoja oli vuorotellen, hän kulki ja kiipeili, ryömi kuten mato käsin ja jaloin jyrkänteitä, nousi, laski ja unohti kokonaan olemassa olonsa, muisti sen taas joskus aivan toisessa paikassa matkalla. Niin vierivät ajat edelleen.
Eräänä päivänä oli jo kulunut pitkä aika, Poika tunsi jäätikön ja hän astui sitä kuten kaikkia muitakin teitä, joita oli kulkenut ja jotka olivat vanhettuneet.
Tuolla ylhäälläkin, noilla kylmillä jääkentillä saattoi myöskin elää. Poika kuljeskeli ylt'ympäri vihertävillä jäämailla ja rotkoissa, hän kuuli syvällä allansa, jäätikön sisässä olevissa kaikuvissa luolissa huokauksia, hän ei pelännyt mitään, sillä hän oli pukeutunut kahteen suureen karhuntaljaan, toisen karvat sisäänpäin ja jalkojen ympärille hän oli käärinyt hirvennahkoja, jotka hän oli keksinyt sitoa kiinni hihnoilla. Öisin nukkui hän hyvin jossain loukossa suurten kivien välissä, joita kohosi jään päällä. Ja kokemus oli opettanut hänelle lumen olevan paraan suojapaikan myrskyn ja pakkasen kovin ahdistaessa; hän kaivautui syvälle ja kietoutui nahkoihinsa mukavasti, kunnes hän kylliksi nukkuneena ja nälissään kömpi takaisin päivänvaloon ja nahat liehuen kiiti vinhaa vauhtia pitkin jääkenttiä saalista ajaen.
Poika unohti asiansa. Alkujaanhan hän oli, tunkeutunut pohjoista kohti taistellakseen kylmän kanssa ja kostaakseen sille, mutta jokapäiväinen taistelu elämästä astui vähän kerrassaan päämäärän tilalle. Hän ei löytänyt tuntureilla muuta herraa kuin lumituiskun ja jäätikön, joka pakotti hänet kohdistamaan kaiken voimansa hengissä pysymiseen. Ei ollut huipuilla muuta salaisuutta kuin lumi ja jää. Mutta se uhma, joka häntä oli eteenpäin ajanut, muuttuikin järkähtämättömäksi tahdoksi ja kestävyydeksi tuossa epätasaisessa taistelussa ilmaa vastaan. Mitä lujempi vastarinta, sitä pontevammin hän eteenpäin pyrki.
Jos metsä-ihminen hänessä joutui tappiolle hänen seisoessaan kerran autiolla vuorella, hävisi hänestä nyt viimeinen jäte eläintä, hänen katsellessaan kasvoista kasvoihin talvea. Hän aivan vieraantui siitä ajatuksestakin että olisi olemassa vihamielinen olento, joka oli siihen syypää. Kun hän öin ja päivin totutteli tulemaan toimeen, ei voittamalla voittamatonta mahtia, vaan lakkaamatta taistellen, tuli hänen sieluunsa ensimäinen pakanuuden siemen, tietoisuus persoonattomien luonnonvoimain olemassaolosta. Välttämättömyyden pakosta karastui hän ja muodostui niiden olosuhteiden mukaiseksi, joita hän tahtoi hallita. Ja muutapa hän ei ajatellutkaan, hän eleli jonkunlaisen sokean raivon vallassa, söi mitä elävää käsiinsä sai ja kehitti tarmoaan, joka olisi riittänyt kokonaiselle kansalle. Pohjatuuli puhalsi lakkaamatta, aina vaan: auta itseäsi!
Poika jäi pohjolaan. Hän asettui ypö yksin asumaan kylmien vuorten keskelle ja alkoi huolehtia elatuksestaan. Myrsky ja lumituisku oli hänen seuralaissaan, suuret etäisyydet hänen kotinaan. Ja talvi koveni yhä. Yöt ammottivat yhä synkempinä, melkein nielasivat lyhyen päivän.
Kirkkaina pakkasöinä syttyivät revontulet, nuo taivaalle kulkeneet koko maailmasta kuolleet valkeat, ja loistivat kuni hurjat ilotulitukset; Poika katseli sitä aaveleikkiä, mutta ei taikauskoisella kunnioituksella, vaan päätään pudistaen. Hän kumartui tarkastelemaan peuran jälkiä narisevalla lumella — ruokaa, ruokaa täksi päiväksi!