Kristian tahtoi panna Valdemarin sänkyyn, mutta hän riiteli vastaan kaikin voimin, ja kun musta mies pelkäsi tekevänsä hänelle pahaa, jos hän ottaisi hänen kovasti kiini, huusi hän apua, ja rouva syöksi sisälle.
"Taivaan Jumala! hänen haavansa ovat auenneet! Hänestä juoksee verta!" huusi rouva; hänen miehensä riensi myös sisään ja poika pantiin väkisin sänkyyn.
Lääkäri noudettiin, ja kun Valdemar sidottiin, kuuli hän vanhuksen sanovan herralle ja rouvalle: "Poika on itsepäinen, ja ehkä on hyvä sanoa hänelle totuus. Hän voipi muutoin kerran, kun emme katso häntä, juosta ulos ja vahingoittaa itseänsä, niin että hänen henkensä voi tulla vaaraan."
"Totuus!" huusi Valdemar innossaan; "oletteko siis valehdelleet minulle? Onko minun äitiparkani kipeä? O Jumala, o Jumala! Minä tahdon mennä hänen luoksensa, jos vielä täytyisin ikkunasta juosta ulos." Hän koetti uudestaan tulla ulos sängystä, mutta rouva sulki hänen syliinsä ja suuteli häntä hellästi.
"Ole alallasi, armas poikani," sanoi hän. "Sinulla ei ole nyt muuta äitiä kuin minä; sillä oikea äitisi on kuollut ja me hautautimme hänen." Kyyneleet tukehduttivat hänen äänensä ja tulvasivat Valdemarin kasvoille.
"Kuollut!" huusi hän, mutta hänen parkunsa kutsui turhaan häntä takaisin eloon.
Nyt koettivat kaikki lohduttaa tuota isätöntä ja äititöntä, ja herra vakuutti tahtovansa olla hänelle isän sijassa.
Monta päivää kului ennenkun Valdemar lakkasi itkemästä; ei mikään voinut lohduttaa häntä, ei edes tuon kauniin rouvan helleys ja osanottavaisuuskaan. Vasta täydellisesti toinnuttuansa tunsi hän koko surullisen tapauksen, johon hän valitettavasti ei itse ollut syytön, ja joka maksoi hänen kunnollisen äitinsä hengen.
Se oli jalon Olli Akselinpojan talo, jonka rapulla hän oli seisonut äitinensä, ja jossa hän nyt oleskeli.
Ikkunasta katsoi rouva ja joukko vieraita matkueen tuloa. Akselinpoika oli itse poissa. He näkivät, että Guldborg sai hurmaavan iskun merimieheltä, kuinka hän lapsinensa heitettiin rapulta alas ja kuinka hänen rahvas tallasi. "Auttakaa! pelastakaa noita onnettomia!" huusi säälivä rouva, johon tämä hirmuinen kohtaus teki puistattavan vaikutuksen. Muutamia vieraita ja musta Kristian riensivät alas; mutta heidän oli mahdoton saada auki kartanon porttia, joka oli ulospäin aukeneva ja jota tunkeva joukko painoi kiini.