"Miksi sinä itket?" kysyi Valdemar elävästi. "Ole iloinen! Etkö näe, mitä minä olen nyt saanut! Kellon rattaineen ja vieterineen, joka on ikäänkun elävä, rummun, torven, koko rykmentin komeita sotamiehiä lippuineen, rummuttajineen ja torven-soittajineen. Puhalla sinä torveen, niin minä rummutan ja tanssin." Ja nyt tuli hauskuutta; pikku rummuttaja nosti semmoisen metelin, että pojat kokoontuivat ulkopuolelle kadulle. Ei koskaan ole lapsi, joka ensi kerran on rakkaan äitinsä jälkeen puettu surupukuun, ollut iloisempi kuin hän.
"Sinä liikut liiaksi," sanoi hänen uusi äitinsä. "Haavasi ovat tuskin parantuneet ja voivat alkaa helposti uudestaan juosta. Tule nyt minun kanssani!" Hän otti nyt Valdemarin yhdestä ja Akselinpoika otti toisesta kädestä kiini ja veivät hänen isoon saliin, johon paljon valtakunnan ylhäisiä herroja ja rouvia oli kokoontunut.
"Tässä esitän teille meidän uuden poikamme," sanoi Akselinpoika ja vei
Valdemarin keskelle seuraa. Kaikki syleilivät ja suutelivat poikaa,
näyttäen siten sydämellisintä sääliväisyyttä. Sitte mentiin pöytään ja
Valdemarin piti istua molempain vanhempainsa keskellä.
Atrian loputtua vei Valdemar uuden isänsä erääsen nurkkaan ja sanoi:
"Mutta sinun pitää kuitenkin sanoa minulle, mikä nimesi on."
"Olli Akselinpoika," sanoi tämä jalo mies ja taputti Valdemarin kättä.
"Entäs kauniin äitini nimi?" jatkoi poika.
"Sinulle on hänen nimensä äiti; mutta muutoin on hän Elisabet. Tuo vanha herra tuolla on hänen isänsä."
"Vai niin; sitte on hän minun vaarini," sanoi Valdemar ja juoksi hänen luoksensa kysyen: "Mikä on nimesi?" — "Niilo Haraldinpoika," vastasi tämä kunnioitettava herra ja suuteli Valdemarin otsaa.
Samassa tuli Kristian saliin ja kun hän näki Valdemarin semmoisessa tuttavuudessa kunnioitetun vanhuksen kanssa, veti hän hänen nuttunsa liepeen suojaan ja kuiskasi hänen korvaansa: "Valdemar, et sinä saa sanoa sitä herraa sinäksi, vaan suutele hänen kättänsä, sillä hän on valtakunnan drotsi" (ylituomari).
Kun Kristian ensi kerran lähestyi ovea ulos mennäksensä, juoksi Valdemar hänen perässänsä ja kysyi, mikä on valtakunnan drotsi. Kristian ei sitä itsekään oikein tiennyt vaan sanoi ainoasti hänelle, että se on hyvin ylhäinen herra, lähin kuningasta, että hän usein ajoi samassa vaunussa kuin kuningatar Margaretha, ja että hän matkueen tullessa istui kuninkaan vieressä.