Signe ei voinut olla pelkäämättä nähdessään tuota lintujen kuningasta. Hän pyysi sentähden Valdemaria, ettei hän milloinkaan enää kutsuisi sitä takaisin. Mutta vaikka hän mielellään olisi tahtonut täyttää tämän rakkaan lapsen toivon, ei hänellä kuitenkaan ollut kykyä sitä estää; sillä kotka useimmasti tuli itsestään takaisin hakemaan kartanolta ruokansa jota palvelusväki vierasvaraisesti kyökistä sille antoi. Signe rauhoittui kuitenkin vähitellen, sillä kotka tuli joksikin harvoin näkyviin, paitsi kun se saapui nälkäänsä sammuttamaan, josta luultiin sen löytäneen metsässä puolison, jonka luona oleskeli.
Keski-kesällä lahjoitti Elisabet miehellensä pojan. Onnellisten vanhempain ilo siitä oli erinomainen, ja suuria valmistuksia tehtiin kasteesen, jota hyvin juhlallisesti piti vietettämän Sorön kirkossa.
Elisabetin kunnioitettavan äidin piti kastettaessa pitämän, ja hänen isänsä, tuo ijäkäs drotsi, sekä monta valtakunnan suurta, joiden kanssa Akselinpoika vielä seurusteli, huolimatta epäsuosiostaan, piti oleman kummina.
Kastejuhlan piti tapahtuman eräänä hyvin lämpimänä Heinäkuun päivänä. Tämän nuoren maailman jäsenen oli mummonsa pukenut pitkään samettivaatteukseen, joka oli runsaasti kirjaeltu kullalla, ja hänen kaulassansa riippui kultaketjussa kuningatar Margaretan tiamantteihin juotettu muotokuva, jonka kuningatar itse oli hänelle antanut morsiuslahjaksi. Tämän piti nyt oleman rakastetun tyttärenpojan kumminlahja. Muotokuvan takapuolelle kirjoitti hän omansa ja lapsen tulevan nimen sekä päivän: Heinäkuun 15 p. 1416.
"Märta, aukaise ovi toiseen huoneesen, jonka ikkunat ovat auki," sanoi kunnioitettava eukko, jolle oli tullut vari sekä päivän helteestä että paljosta työstänsä lapsen kanssa; "tuo siunattu poika ja minä olemme variin menehtymäisillämme, mutta pane ensin poika kätkyeen, että hän makaa kummien tullessa niinkun näytteenä, jonka pitää oleman kaunis katsella."
Vanha Märta, joka oleskeli Akselinpojan huoneessa ja oli siellä voittanut kaikkein kunnioituksen ja luottamuksen nöyryydellänsä perheelle, otti ensin vaatetetun lapsen mummonsa sylistä ja kysyi sitte tavallisella varovaisuudellansa: "Kumpaistako ovea teidän armonne käskee minun avaamaan, saliinko vai vierashuoneesen vievää?"
"Vierashuoneesen," sanoi vanha rouva vähän vihaisesti; "en minä pidä sinusta pahaa, Märta, mutta sinä olet hyvin pitkäpiimäinen tekemään, mitä käsketään. Pane nyt ovi auki!"
Märta totteli, mutta vastahakoisesti, sillä hän pelkäsi nuoren sukuherran kylmettyvän; hän aukaisi sentähden ovea vähän hitaasti, seisoi kauan kynnyksellä linkku kädessä ja katsoi nukkuvaan lapseen, jonka jälkeen hän meni huoneesen sulkemaan muutamia avonaisia ikkunoita, ettei veto tulisi liian kovaksi. Hänen tätä tehdessään kuuli hän vahvan suhinan huoneessa ja näki kesyn kotkan pihalta lentäneen sisälle vielä sulkematta olevasta ikkunasta. Hän riensi nyt sulkemaan ovea, mutta ennenkun hän sinne ennätti, oli kotka salaman sukkeluudella mennyt siitä sisälle, iskenyt kyntensä makaavan lapsen vaatteisin ja nosti nyt siipensä lentääksensä pois. Mummo päästi tässä kauheassa näyssä kimeän tuskanhuudon ja kaatui pyörtyneenä lattialle. Märta tointui ja koki pelastaa onnetonta lasta; mutta ennenkun tuo vanha ja raihnainen vaimo ennätti ovelle, lensi kotka saaliinensa siitä ulos, ja Märta, joka kaikin voiminsa tarttui petolintuun, kaatui takaperin pari höyhentä kädessä, mutta siivillinen peto lensi ikkunasta ulos, itkevä lapsi kynsissään.
"Jesus, Maria!" huusi Märta epätoivon äänellä, huolimatta siitä että veri tulvasi hänen päästänsä kaulalle. "Pelastakaa lasta! Kotka lennättää sitä pois; auttakaa, auttakaa!"
Elisabet kiipesi tuskanhuudolla ylös sängystä ja riensi huoneesen huutavan luokse. "Missä on lapseni?" huusi säikähtynyt äiti, joka aavisti onnettomuutta ja pian pelkäsi sitä kun oli tapahtunut.