Näinä vaaran aikoina osoitti Filippa, jotta hän ansaitsi nimen maan-äiti. Hän jätti kuninkaan linnan ja kiiruhti ahdistetun, kuninkaan hylkäämän Köpenhaminan avuksi. Hänen kaunis rintansa suljettiin teräshaarniskaan ja vahvat hivuksensa kätkettiin loistavaan hopeakypäriin, ja pieniin jalkoihinsa kiinitettiin pari välkkyviä kultakannuksia. Pieni käsi heilutti urhoollisesti salamoivaa miekkaa, ja Filippan korkea majesteetillinen olento oli tässä varustuksessa kerrassaan niin lumoava ja kunnioitusta vaikuttava, että kun hän rohkealla ratsullaan, jota hän helposti hallitsi, ajoi Köpenhaminaan, kansa riemuhuudolla otti häntä vastaan ja luuli saattavansa jo hänen näöstänsä olla vakuutettu suojeluksesta ja pelastuksesta.
Vihollisen laivasto oli sangen iso ja hyvin miehitetty. Sen sotaa taitava johtaja päästäksensä mahdollisen lähelle linnoitusta, antoi satamaan upottaa suuria aamia ja sammioita, rakensi niiden päälle pattarioita ja istutti niille raskaat tykkinsä, joilla hän useat kerrat onnistui ampua kaupungin palamaan, vaikka tuli Filippan viisailla laitoksilla aina pian jälleen tukahdutettiin.
Kun kaupunki oli huonosti varustettu elatusvaroilla ja oli täytymys pelätä täydellistä nälänhätää, jos vihollinen asettaisi maalle sotajoukkonsa, tuli Filippan ensimäiseksi huoleksi hankkia ruokavaroja, joka onnistuikin hänelle kehoituksilla ja melkoisilla uhrauksilla. Asukkaat nurisivat yleisesti huonosta rahasta, jota kuningas oli lyöttänyt, ja jonka todellinen arvo oli kolmeneljännestä halvempi kuin rahan merkit osoitti; yhtä hyvin oli hän pakoittanut kansaa ottamaan tätä huonoa rahaa sen hyvän ja täysiarvoisen rahan sijaan, joka rahastohuoneesen täydyttiin jättää. Poistaaksensa tämän valituksen syytä, antoi kuningatar nyt viipymättä tehdä kaiken hänellä olevan kullan ja hopean hyväksi rahaksi, jota hän jakeli vahingon palkkioksi enimmin kärsiville. Tämä esti ai'otun kapinan kuningas Erikkiä vastaan ja saatti Filippalle kaikkein rakkauden, yksin niidenkin, joille ei korvaus voinut ulottua.
Alussa oli Filippan tarkoitus ainoasti puolustaa kovasti ahdistettua kaupunkia; mutta pian laajentuivat hänen tuumansa, ja hän rupesi miettimään, kuinka taitaisi karkoittaa pois ne lukuisat viholliset, jotka jo luulivat olevansa vakuutetut saaliistansa. Jos pelastus voisi olla mahdollinen, niin olisi se pian toimeen pantava, koska kuningatar sai tietää eräältä vakojalta, jonka hän karkulaisena oli lähettänyt laivastoon, että vihollinen odotti Wismarista lisäystä, joka voisi paikalle saapua ensimäisen myötätuulen tultua. Kiiruhtaminen oli siis välttämätön.
Oli alkupuoli Maaliskuuta 1428. Filippa oli koko päivän oleskellut sillä paikalla, missä vaara oli uhkaavin, järjestellyt puolustusta ja kokenut kehoittaa kansaa lujuuteen ja urhoollisuuteen. Ei piiritettyin onni kuitenkaan näyttänyt olevan myötäsukainen; vihollisen kuulat levittivät kuolemaa ja hävitystä heidän sekaansa, ja syvä kauhun hiljaisuus näytti ilmoittavan, että urhoollisuus alkoi laimistua. Ainoasti Filippa sitä jälleen elähytti.
Jälkeen puolen päivän hiljensi vihollinen tulensa, saadaksensa haavoitettuja sitoa ja kuolleitansa mereen heittää. Tämän levon-ajan käytti Filippa puhutellaksensa kansaa.
Aurinko läheni laskuansa, kuningatar oli katsonut kaikki vahtipaikat ja jakanut tarpeelliset käskyt. Hän istui nyt valkialle ratsullensa, joka näytti ylpiälle kauniin kuormansa tähden. Vasemmassa kädessään piti hän ohjakset ja oikiassa heilutti hän keveästi ja voimakkaasti tuota taivaasta pudonnutta "Danneborgia" [sotalippu, joka putosi taivaasta Tanskalaisille heidän Valdemar Seierin johdolla taistellessansa Harjumaalaisten kanssa Kesäkuun 15 p. 1219, ja joka sitte tuli Tanskan valtalipuksi. Koskinen, Kertom. Ihmisk. Historiasta II, s. 240] sekä huusi kovalla äänellä:
"Te jalot Tanskalaiset, ritarit, porvarit ja talonpojat! Kuulkaa äitiänne ja kuningatartanne! Filippalla on jotakin sanottavaa rakkaalle kansallensa. Näille ahtaille kaduille saattaa kuitenkin vaan vähäinen määrä mahtua. Seuratkaa minua siis kaupungin ulkopuolelle aukealle maalle, Jumalan kirkkaan taivahan alle ja kokoontukaa minun ympärilleni; kentiesi Herra minun heikon käteni kautta saattaa vihollisten ylivoiman häpeään ja antaa oikealle asialle voiton."
"Eläköön Filippa!" huusivat kaikki ja seuraavat rakasta kuningatarta, joka ratsasti verkalleen alinomaa kasvavan joukon edellä, kunnes hän vihdoin pysähtyi pohjoisportin ulkopuolelle, ympäröitynä lukemattomalla joukolla aateleita, porvareita ja talonpoikia, jotka olivat sinne tulvailleet joka puolelta. Miellyttävästi ja majesteetillisesti hyppäsi tuo kaunis sotijatar hevosensa selästä, astui mahtavalle sukuhauta-kummulle, heilutti pyhää "Danneborg'ia" ilmassa ja kehoitti kansaa elävällä puheella hänen kanssansa panemaan kaikki alttiiksi kaupungin puolustukseksi, jota ei kauan voitu muulla tavoin tehdä, kuin vihollisten karkoittamisella. Kokoontunut joukko, joka kuunteli häntä tarkkuudella ja liikutuksella, vastasi häntä suurella ilohuudolla, luvaten seurata häntä vaaroissa ja kuolemassa.
Seuraavana aamuna ennen auringon nousua oli useampia tuhansia liikkeessä, tehdäksensä Filippan esityksen mukaan. Metsän satavuotiset jättiläiset kaatuivat kirveen edessä, ja tuskin oli puu kaadettu, kun se jo oli sahattu ja osapuille vestetty. Lapset punoivat nuoria hirsilauttaan ja vaimot kantoivat ruokaa työntekijöille. Monta tuhatta talopoikaa, jotka usein vaihettivat vuoroa toistensa kanssa, kulettelivat kanonia (tykkiä) Valdemarin linnasta Vordinborgista Köpenhaminaan, ja siellä oli muutamain päiväin kuluttua Filippalla ilo nähdä muuttelevat patteriansa hyvin tykeillä varustettuina ja miehitettyinä, valmiina lähtemään vihollista vastaan.