"Haa!" huusi tyranni, "kirousta sille ja sinulle. Siitä en minä lukua pidä. Ceciliani pitää synnyttämän minulle Pojan, kolmen mahtavan valtakunnan perillisen."
"Se on liika paljon!" vaikeroitsi Filippa, koettaen nousta ylös.
"Ylvästeletkö, vaimo!" huusi Erik vihassa ja syöksihe vimmattuna käsiksi surkuteltavaan kuningattareen, jonka veri hänen hurjan menettelönsä tähden tulvasi lattialle.
"Jumala, o Jumala!" oli ainoa, minkä Filippa saattoi lausua, madellessaan villieläimen kynsissä.
"Lakkaa," sanoi Cecilia, "elä tapa häntä! Siitä voisi olla vaaralliset seuraukset, sillä hän on vielä tuhman kansan epäjumala."
"Tämä pelastaa kurjan henkesi," sanoi tyranni hammasta purren ja jätti käsitysten Cecilian kanssa huoneen ottaaksensa osaa valmistettuun metsästykseen.
Cecilian palvelia, joka jäi huoneeseen, riensi nyt tuon lähes murhatun luokse ja nosti hänen ylös lattialta, jota tehdessä hänen kyyneleensä sekaantuivat kuningattaren vereen. Tämä hyvä nainen koki kuitenkin turhaan nostaa häntä ylös ja viedä häntä tuolille, sillä Filippa oli taas vaipunut syvään pyörtymykseen. Hänen täytyi sentähden laskea kuningatar jälleen lattialle ja juosta ulos apua huutamaan.
Tuskan huudolla syöksi Lady Johanna Sommerset, Filippan kunnioitettu kasvattajatar, ja muutamia hovineitoja huoneesen. "Tämän hyvä-avuisen veri huutaa kostoa," sanoi Lady Johanna, nostaen naisten kanssa verisen kuningattaren ja kantaen hänen ulos.
Filippa makasi kauan kuoleman-kaltaisessa pyörtymyksessä, kunnes lääkärien taidon onnistui pelastaa hänen henkensä, joka oli niin kallis maalle ja hänen kansallensa.
Köpenhaminan vapauttaja, tuo koko Europan ihmettelemä sankaritar oli aivan lannistettu. Suruisena nosti hän silmänsä taivasta kohti ja rukoili hiljaisesti lievitystä, sillä hän tunsi, että nyt oli häneltä kaikki hukassa. Kaikki, jotka olivat hänen ympärillään, itkivät äänen ja kansan valitushuuto, joka kuului huoneen ulkopuolella ja täytti palatsin, tunkeusi aina kärsivän vuoteelle asti.