Vartioitsevat naiset ja lääkärit olivat niin ahkerassa työssä sairaan kanssa, että eivät huomanneet, kun ovi aukeni ja joukko kansaa hiljaisin askelin astui sisään, ennenkun huone oli täynnä. Kaupungin asukkaat tahtoivat tietää, oliko rakastettu kuningatar elävä tai kuollut, ja sisääntuliat olivat koko kansan lähettiläinä, joka häälyen pelon ja toivon vaiheella odotti ulkopuolella.

Suruisesti katselivat kaikkein silmät kalveata Filippaa, joka taitetun liljan tavalla makasi vuoteellaan.

"Minä elän, rakkaat lapseni," sanoi hän, ja nämä hänen ensimäiset sanansa saattivat kansan silmiin kyyneleet.

"Pyhä Neitsyt olkoon kiitetty, joka on varjellut kalliin henkesi," sanoi Roskilde porvariston vanhin, lähes satavuotias ukko. "Mutta jos se on totta, mitä huhu sanoo yli koko Roskilden, että Erik pahan Cecilian yllytyksestä on polkenut sinun, maan äidin ja sankarittaren, jalkainsa alle ja rääkännyt sinua, niin ei hän enää ole ansiollinen näkemään auringon nousua, sillä hän on silloin julmempi itse metsän villi-eläimiä, joka toki rakastaa puolisoansa, erittäinkin kun se on äiti. Ah, jos tuo tylymielinen Pommerilainen makaisi haudattuna Pommerin korkeimman vuoren alla ja sinä yksinäsi istuisit valtion ohjissa, niin rauha ja menestys kukoistaisi maassa: sillä sinä olet ystävällinen, viisas ja urhoollinen, Erik sitä vastaan on julma, taitamaton ja pelkuri eikä mahdollinen yhteenkään meren pisaraan, joka hänen hävyttömyytensä on hänen saattanut sinusta vuodattamaan. Mutta hänen pitää kyllä saamaan palkkansa, ja synnin palkka on kuolema! ja kun hän iltasella tulee kotiin metsästämästä sen pahan naisen kanssa, joka valaa kaikki ne kuulat, jotka hän ampuu — — — ja mitä hänen käärmeen päähänsä pälkähtää, niin löytyyhän toki joku lapia-kirves, joka sen voipi kahtia halaista."

"Ei!" huusi nyt tämä niin syvästi salvattu, kaikki voimansa ponnistaen, "ei, te erehdytte, hyvät ystäväni lainatessanne korvanne valheelliselle huhulle. Minun laitani oli täydellisesti hyvä, kun kuningas meni metsästämään tänään, ja minä nousin tuolille nähdäkseni ikkunasta kun hän ratsasti ulos linnanpihasta; silloin särkyi tuoli, minä putosin lattialle ja vahingoitin pudotessani itseni. Teidän pitää ajatella aremmin kuninkaastanne, Kunnioittakaa häntä, sillä hän on herranne ja on Jumalan teille antama. Menkää nyt kotiinne, rakkaat lapseni, sillä minä tarvitsen lepoa. Hyvästi!"

Joukko katseli kunnioituksella kuningatarta ja kaikki viipyivät huonetta jättäessään. Ijäkäs porvari lankesi povillensa, korotti kätensä kuningattaren vuodetta kohti ja sanoi syvästi liikutettuna: "Anna meille siunauksesi. Se vahvistaa meitä raskaita kuormia kantaessamme, ja kuka tietää, tokko enää koskaan kokoonnumme, sillä synkkä pilvi vetäiksen päämme päälle."

Filippa olisi tahtonut puhua, vaan ei voinut. Hiljaisesti katsahti hän taivaasen ja rukoili hiljaa sen kansan edestä, jonka sydämen hän oli voittanut korkeilla hyvillä avuillansa, ja joka oli niin kallis hänen sydämellensä. Kyyneleet tulvailivat hänen silmistänsä, ja vihdoin saattoi hän vaivoin sammaltaa nämä katkaistut sanat:

"Taivahan siunaus levätköön teidän päällänne, jotka olette tänne kokoontuneet, ja koko kansani päällä! Pian kentiesi, sangen pian, olen minä seisova siunauksen-antajan istuimen edessä, ja silloin…" hän olisi puhunut vielä mutta, tunteittensa valloittamana, ei voinut; hän ojensi siunaten kätensä kansaa kohden ja vaipui syvään voimattomuuteen.

Lääkäri pyysi kansaa menemään pois. Tuskallisesti katsahtaen meni se.

Lääkäri ja hovinaiset ympäröivät sänkyä, ja Filippan vanha kasvattajatar kuiskasi lääkärille: