"Pelastakaa minua tästä murhaluolasta!" huusi sen vapiseva alkuun-pania, riippuen lujasti munkin kaulassa.
"Te ette vielä ole nähneet pyhää neitsyttä, jolla on yhdeksän kätkettyä väkipuukkoa rinnassa ja käsivarsissa," sanoi Sigismund, pirullisesti nauraen. "Te uskonette, että kerran häntä syleileminen ratkaisee kaikki kiireimmästi. Tulkaappas katsomaan sitä murhakoneiden mestariteosta, joka tuottaa keksiällensä kuolemattoman kunnian. Teidän täytyy myöntää, että kuva on kummastuttavasti pyhän Neitsyeen kuvan kaltainen. Sen hurskaat taivahan siniset silmät ovat ylennetyt taivasta kohden, ikäänkun rukoillakseen; sen vaalean-ruskeat hivukset peittävät kaunista rintaa ja kätkevät siihen asetetut väkipuukot. Hänen pukunsa on oivallisin ja hyvin valittu, ja konelaitos on kunnollinen; sillä kun syntinen laskeiksen polvilleen sen eteen rukoilemaan, linkoaa hän, ikäänkun tuntemattoman voiman vaikutuksesta, sen syliin. Viisi väkipuukkoa syöksee silloin salaman nopeudella hänen rintaansa ja muut neljä puhkovat hänen selkänsä ja kupeensa, niin ettei hän ensinkään huomaa syntisen sielunsa menevän helvettiin, ennenkun hän jo uipi ijankaikkisessa tulikivijärvessä. Tulkaa ja ihastuttakaa kauniisti silmäänne tämän mainion taidekalun katsomisella; mutta minä varoitan teitä, pitäkää itsenne tarpeeksi loitolla hänestä."
"En tahdo enään mitään nähdä," huusi Cecilia suurimmalla kauhistuksella, puristi kätensä suonevedon-tapaisesti Sigismundin ympärille ja veti häntä murhaluolan uloskäytävää kohti.
Abotti melkein kantoi puolipyörtyneen ulos holvista omaan huoneesensa.
Vielä hirmuisempi ukon-isku, kuin edellinen tärisytti maata. Salama välähti ilmassa ja järähdys seurasi leimausta ajatuksen nopeudella. Cecilia vapisi kovasti; hänestä tuntui, kun Herra vihassaan tahtoisi rangaista häntä siitä, että hän oli laittanut inkvisitionin rautakäden viattomalle kansalle. Paha omatunto ruoski häntä skorpioneilla.
Kauhistava ukon-isku alas välähtävän salaman-leimauksen seurassa täryytti huonetta ja abbotin sänkyä, jossa Cecilia makasi kovissa hermovavahduksissa. "Viekää minua salakäytävän linnaan," huusi hän niin ankarasti, että Sigismund'ia vapisutti: "ilma teidän pirullisessa luostarissanne tappaa minun!" Niinkun mieletön, hyppäsi hän ylös sängystä ja tarttui Sigismundin käteen, niin että hänen täytyi seurata häntä.
Nähtyänsä salakäytävän jäävän taaksensa, tunsi hän hengittävänsä vapaammin. Mutta pian kauhistui hän uudestaan, sillä liekit löivät häntä vastaan eräästä avonaisesta ovesta. Linna paloi.
Säikähtynyt abbotti jätti nyt Cecilian, rientääksensä luostariin pelastamaan omiansa ja kirkon tavaroita. Salakäytävän rauta ovi rasahti kiini hänen perässään.
Cecilia väänteli epätoivoisena käsiänsä. Kauhistavat liekit löivät hänen ympärillänsä yhä enemmän ja enemmän. Linnan leveä rappu oli jo tulessa. Hän syöksi sielun tuskalla erääsen ikkunaan, tempasi ulos sen ja huusi toivottomalla äänellä apua.
Eräs mies riensi nyt ylöspäin palavata rappua, otti hätääntyneen syliinsä ja kantoi hänen savun ja liekkien läpi isolle viheriäiselle kentälle linnan ulkopuolella.