Tuskin oli hän laskenut maahan kuormansa, kuin jo rappu kauhealla rytinällä syöksyi alas.
Ei ollut ajattelemistakaan, että olisi mahdollista pelastaa linna. Kaikki huomio kääntyi niinmuodoin luostariin, joka myös, ehkä suurimmalla ponnistuksella, saatiin varjelluksi.
"Kuka olette te, jalo ritari?" kysyi Cecilia, ollen turvassa jalon pelastajansa vaunussa, joka hänen kanssansa ajoi linnaansa, vähentääksensä hänen tuskaansa ja palauttaaksensa hänen voimiansa.
"Nimeni on Olli Akselinpoika," sanoi jalo mies, joka oman henkensä vaarassa oli hänen tuonut ulos liekistä; "mutta nyt teen teille, jalo rouva tai kuka olette, saman kysymyksen, sillä minä ihmettelin suuresti kuultuani hätähuudon linnasta, joka on koko kesän ollut asukkaitta. Mutta mitäpä nimi tekee asiaan; jos se on salaisuus, niin en tahdo sitä tiedustella. Herra antoi minun juuri vaaran hetkenä ajaa palopaikan ohitse. Te olette pelastettu, ja nyt minä vien teidät tyttäreni luoksi selviämään kauhistuksestanne."
"Ei, jalo Akselinpoika," sanoi Cecilia, ja tarttui hänen oikiaan käteensä, sillä vasen oli tulessa vahingoittunut, "teidän pitää tietämään, kenen hengen olette pelastaneet, ja juhlallinen on palkkanne oleva. Tanskalaisten kuningas on runsaalla kädellä antava teille sen, sillä te olette pelastaneet kalleimman, mitä hänellä maan päällä on: hänen rakkaan Ceciliansa."
"Mitä!" sanoi Akselinpoika, pysäyttäen hevosiansa, "sitte olen tehnyt pahan työn, joka ei koskaan voi olla Jumalalle otollinen, sillä te olette rietas nainen, ja miljonien kiroukset lepäävät teidän päällänne. Te olette oikeastaan jalon Filippan murhaaja, ja kaikki se paha, mikä täällä tapahtuu, vuotaa teistä. Ja sinua, ilkiö, pelastaessani olin kyllä onneton. Sinua tahdoin viedä Signeni luoksi! Sinun henkesi murhaisi viattomuuden liljat hänen poskiltansa. Astu alas vaunusta, sinä häpeäpilkku vaimojen seassa, etten minä laillisessa vihassani muserra kyykäärmeen päätäsi."
"Haa! Se menee liian kauas," huusi Cecilia purren hammasta ja hyppäsi alas vaunusta; "mutta maltahan vaan aikaa, hävytön, ja minä vannon kaikkein helvetin henkien kautta, että minun kostoni pitää sinun musertamaan."
"Vältä, syöpäläinen," huusi Akselinpoika ja pyöritti ruoskaa hänen päänsä päällä.
Cecilia katosi pensasten sekaan ja Akselinpoika ajoi linnaansa.
Inkvisitionin tuomio kuulutettiin juhlallisesti sekä saarnastuoleissa että erityisten kuuluttajain kautta kaikissa valtakunnan suurimmissa kaupungeissa. Kansaa teroitettiin kuuliaisuuteen sen luulotellulle pyhyydelle, ja kuoleman rangaistus uhkasi jokaista, joka koetti tiedustella vähintäkään sen tekoja, tahi sen syyttämäin ja tuomitsemain kohtaloa.