Määrätty kolmas päivä tuli, molemmat vaimot kantoivat kapineitansa kainaloissaan ja Valdemar ratsasti edellä niin kiireesti keppihevosellaan, että he tuskin taisivat seurata häntä. Vihdoin tulivat he uuteen asuntoonsa, joka oli P. Ollinkadun varrella lähellä sitä lähdettä, josta Roskild on nimensä saanut. He astuivat ylöspäin jyrkkää rappua ylimäiseen kertaan ja sijoittivat sinne itsensä tulevaksi talveksi.
Guldborg teki edelleen työtänsä. Hänellä oli niin paljon rahaa säästössä, että hän taisi ostaa tärkeimmät huonekalut, ja alussa kävi kaikki hyvin. Mutta pian tuli työ niukemmaksi; mestari Petter, joka sitä oli hänelle toimittanut, oli nyt poissa. Itse ei hän saattanut käydä suurten huoneissa työtä pyytämässä, ja kun hän Märtan lähetti, ei häntä usein vastaan otettu. Näin väheni ansio joka päivä, ja hän näki surettavan tulevaisuuden edessänsä.
Onneton vaimo oli vähällä epäillä, kun hänen emäntänsä, vanha kauppamiehen leski, joka tunsi koko hänen historiansa, neuvoi häntä polviansa notkistamaan ruhtinas Erikin puolison, Englantilaisen ruhtinattaren Filippan edessä, kertomaan hänelle hätänsä ja pyytämään hänen apuansa, saadaksensa hänen vähäisen anomuksensa.
Vaikka Guldborg, niinkun koko Tanskanmaa hyvin tunsi, että Filippa oli yhtä hyvä kuin kauniskin, ja salaisesti teki monta hyvää työtä, ei hän kuitenkaan tässä kohden olisi voinut häntä suostuttaa, sillä hän tiesi myös, että jalo ruhtinatar ei paljon voinut puolisonsa ylitse, joka usein loukkasi häntä irstaisuudellansa; mutta tärkeä tapaus, nimittäin kuningatar Margaretan kuolema vuonna 1412, muutti kuitenkin hänen päätöksensä. Nyt oli Filippa hallitseva kuningatar ja piti sentähden kyllä, etenkin hänen suurilla omaisuuksillansa, voivan jotakin vaikuttaa. Guldborg päätti siis koettaa päästä nuoren kuningattaren luokse niin pian kun Margareta oli haudattu ja uusi kuninkaallinen parikunta juhlallisesti tullut Roskildeen, jossa surusta huolimatta suuria laitoksia valmistettiin.
Guldborg, joka ei koskaan ennen ollut nähnyt Filippaa, toivoi sentähden kerran edeltäpäin saada katsella hänen ystävällisiä kasvojansa, ennenkun pyytäisi puhutella häntä, lukeaksensa hänen silmistänsä, mikä toivo hänellä mahdollisesti taisi olla rukouksensa kuulemisesta.
"Sen voitte helposti tehdä," sanoi emäntä; "voittehan te nähdä kuningattaren hänen ja kuninkaan kaupunkiin ajaissa. Heidän pitäisi silloin ajaa kumpikin erityisissä mahtavissa vaunuissaan, puetettuina kuninkaalliseen pukuun ja Pohjan kolmikertainen ruunu päässänsä."
"Jaa, äiti," huusi kuusivuotias Valdemar, "sitä pitää sinun nähdä ja minun myös. Eikös ole tosi, ettäs otat minut kanssasi?"
"Ei, Valdemarini," sanoi Guldborg ja taputti poikaa rusottavalle poskelle; "mielelläni soisin sinulle tämän ilon, mutta samalla tulisin sinun kanssasi siihen hurjaan ahdinkoon, joka epäilemättä tulee olemaan sinä päivänä. Jos hyvä mestari Petter vielä eläisi, niin olisi hän ehkä hankkinut meille paikan seisoaksemme jollakin ikkunalla; mutta hän on nyt kuollut, ja sentähden olemme kotona." Hän huoahti samassa ja kuivasi kyyneleen silmästänsä.
Valdemar jatkoi kuitenkin: "Mutta, armas äiti, miksi pitää meidän nähdä kuninkaan tulo juuri jostakin ikkunasta? Voimmehan me seisoa kadulla tahi rapulla. Pikku Vilhelm, naapurin poika, sanoo seisovansa äitinensä Olli Akselinpojan korkealla ja leveällä rapulla, ja siellä voimme mekin seisoa ja nähdä kaikki."
"Niinpä kyllä, rouva," sanoi Märta, "tunnettehan itsekin Olli Akselinpojan nuoren kauniin rouvan; ei vielä ole vuotta siitä, kun kirjaelitte hänen morsiusleninkinsä; hän oli silloin teidän luonanne ja koetteli, kuinka se sopi hänelle, ja…"