"Elkää antako armonne auringon valaista vaan puoliksi," jatkoi Signe; "vaan tunkeukoon sen säteet minun isäni pimeään vankeuteen, ja teidän kuninkaallinen sananne voipi katkaista hänen kahleensa."
"Olkoon hän vapaa. Sinä olet voittanut asiasi ennenkun avasit kauniit huulesi," huusi kuningas, ja hänen vihansa oli kokonaan liuennut ystävyyteen ja helleyteen.
Signe kumarsi taas kauniit kasvonsa kuninkaan jalkoja kohden.
"Mikä on sen Pohjan kaikkein kauniimman tyttären onnellisen isän nimi?" kysyi Erik, painaen Signen tuolille viereensä.
"Olli Akselinpoika!" sammalsi tästä odottamattomasta näöstä kummastunut ja kuoleman kalpea Valdemar. Erikin punottavat kasvot kävivät äkkiä lumen vaaleiksi, ja selvin hämmästys kuvausi niille.
Signe lankesi taas vapisten hänen jalkoihinsa ja huusi: "O herra, elkää peruuttako armosanaanne!"
"Ei," sanoi kuningas voimakkaasti. "Erik on kuningas ja hänen sanansa pitää seisoman liikkumattomana niinkun kallio." Heti kirjoitti hän muutamia sanoja pergamentille ja sanoi, painaen sen Signen vapisevaan käteen: "Tämä lehti päästää isäsi kahleet. Anna tämä abbotti Sigismundille, silloin on hän vapaa ja hänen omaisuutensa pysyy koskematta. Hän saa kiittää kaunista tytärtänsä jo kuolemalle vihitystä Hengestänsä."
Eräs Pommerilainen herra astui sisälle ja ilmoitti Cecilia rouvan ja abbotti Sigismundin tuloa.
"Pyydä Cecilia rouvaa odottamaan minua omissa huoneissaan ja anna abbotin tulla sisälle!" käski kuningas synkällä katsannolla.
Pommerilainen herra kumarsi syvään ja jätti huoneen.