"Mitä minä vastaan?" kysyi Appellona katseella, joka ilmoitti irstaisia tunteita.
"O Jumala! eihän minulla ole mitään tahtoa," huusi Signe, väännellen epätoivoisena kauniita käsiänsä.
"Teidän asemanne on hirmuinen," huokasi Appellona, "ja minä en tahdo salata teiltä, että teidän on valitseminen häväistys tai kuolema."
"Tässä ei ole mitään valitsemista!" huusi Signe, "minun arpani on heitetty. Minä tahdon kuolla!"
"Te olette niin nuori ja kaunis," sanoi Appellona hartaalla osanottavaisuudella. "Kuinka mielelläni pelastaisinkaan teidät jos voisin, sillä teidän äitinne kantoi minut kasteelle, ja te olitte imeneet äitini rintaa sinä päivänä, jona teidät kastettiin. Minä olen vaan kahta kuukautta vanhempi kuin te."
Signe painoi Appellonaa kovasti rintaansa vastaan.
"Päästäkää minut irti," huusi Appellona, "minä en ole mahdollinen olemaan teidän puhtaalla sydämellänne, sillä minä olen kadotettu. Pahat henget ovat riemunneet minun lankeemuksestani, ja minut on nyt lähetetty tänne kietomaan teitä samaan helvetin nuoraan, johon minä itse olen langennut."
Signe tempasiin kauhistuen pois Appellonan sylistä.
"Jos te ilmoitatte minusta, niin täytyy minun kuolla," jatkoi Appellona, "mutta kärsikää minua kun sanon, että sydämeni syvästi ja hartaasti jakaa tuskanne, sekä että hän tahtoo samoin murhata teidän hyviä avujanne, hän joka murhasi minunkin ja että — — —"
"Kenestä sinä puhut?" kysyi Signe, katsoen tyttöön kauhistuksella.