Kun hän taas ne avasi, oli musta mies yksinään hänen kanssansa.
"Missä on äitini?" kysyi hän heikolla äänellä.
Musta mies tahtoi puhua, vaan ei voinut kyyneleiltä.
Nuori vaimo astui nyt sisälle, noin 40 vanha, miellyttävän ja arvoisan näköinen mies muassansa. "Mene, Kristian," sanoi hän mustalle miehelle, "ja pyydä tohtoria viipymättä tulemaan tänne."
Kristian meni — ja nyt astuivat molemmat sairaan pojan sängyn luokse sydämellisimmällä osan-ottamisella.
"Sinä olet kipeä, poikaraukkaseni," sanoi mies, "mutta ole hiljaisesti ja siivosti, niin sinä pian jälleen paranet."
Valdemar huusi nyt niin kiivaasti, että se nuori vaimo oikein säikähti:
"Missä on äitini?"
"Ole rauhassa, poikani," sanoi mies, "hän on kotonansa ja voi siellä hyvin."
Lapsi raukka ei ymmärtänyt, että hän sillä kodilla tarkoitti taivasta.
"Jumalan olkoon kiitos," sanoi Valdemar. "Kaunis rouva," jatkoi hän kyynel silmin, "antakaa minut viedä hänen luoksensa, sillä hän tulee varmaan levottomaksi siitä, että minä olen niin kauan poissa." Hän koetti nousta ylös, mutta vaipui voimattomana takasin sänkyyn. Rouvas-ihminen kiersi ystävällisesti kätensä hänen kaulaansa, estääksensä häntä puhumasta.